Maanantaina 10.7. aloitetaan uusia pingiskursseja
Paikalle voi tulla myös ilman ennakkoilmoittautumista. Tähän toimintaan olemme saaneet opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää seuratukea.
Paikalle voi tulla myös ilman ennakkoilmoittautumista. Tähän toimintaan olemme saaneet opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää seuratukea.
Suomessa harvinaiselle Eesti-systeeemillä pelatut kesäkisat sujuivat aika lailla suunnitellun mukaisesti. Pieni raportti ja tulokset Pöytätennisliiton sivuilla täällä.
Kaiun Matias Vesalainen teki suuryllätyksen pöytätenniksen alle 18-vuotiaiden SM-kisoissa sunnuntaina Oulussa. Matias kukisti loppuottelussa ratkaisevan viidennen erän jatkopalloilla Espoon Aleksi Räsäsen 14-12 ja jätti luokan suursuosikin nuolemaan näppejään. Voitto Räsäsestä ei ole mikä tahansa suoritus, sillä tuoreimmalla maan miesten arvolistalla Räsänen sijoitetaan viidenneksi. Hän on myös vakiojäsen miesten maajoukkueessa. Kun Matias lisäksi kukisti puolivälierässä Espoon Lassi Lehtolan ja välierässä Tikkurilan Leonid Pullisen, voi koskelaisen kisalippua kesän junioreiden EM-kisoihin pitää käytännössä varmana. - Hyvin meni ja pallo vähän pomppikin minulle loppuottelussa, vaatimaton Vesalainen vähätteli mahtavaa suoritustaan. Elkeet Matiaksen kovista otteista oli [...]
Kaiun tiistainen kevätkokous ei massoja houkutellut, sillä seuran noin 4oo maksavasta jäsenestä ilmestyi Kosken Osuuspankin auditorioon vain kuusi. No, kokous oli kyllä lainvoimainen ja päätöksiin psytyvä silläkin määrällä. Asialistalla olivat lähinnä vuoden 2022 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen. Tulos, joka näytti plussaa 807,21 euroa, oli helppo hyväksyä, etenkin kun toiminnantarkastajien lausuntokin oli "puhdas". Kokouksen puheenjohtajaksi valittu Sakari Virtanen nuiji samaan syssyyn hyväksytyiksi myös menneen vuoden toimintakertomukset. Ja tilivelvolliset saivat vastuuvapautensa. Kun muita asioita ei ollut, kokous oli ohi runsaassa vartissa. Kaikki viralliset asiat tulivat kuitenkin hoidetuiksi ja johtokunta vakuuttaa jäsenistölle, että [...]
Kosken Kaiun pöytätenniksen pääsarjamiehistöt pelasivat sarjapaikoista ja SM-mitaleista lauantain Helsingin Ruskeasuolla. Kumpikaan koskelaisjoukkueista ei ollut päiväänsä järin tyytyväinen, vaikka ykkösjoukkue nappasi SM-hopeaa jo toisen kerran peräkkäin. Ykkösjoukkue kohtasi välierässä oululaisen OPT-86 ja voitti pelin 4-2. Alex Naumi voitti molemmat ottelunsa ja sekä Riku Aution että Sam Khosravin ottelusuhteeksi tuli 1-1. Ottelu oli varsin tasainen ja Oulun ykkösmies Vladimir Bril kiusasi jonkin verran myös Naumia. Loppuottelussa vastaan asettui PT Espoo ja nyt voittoihin pystyi enää Aleksi Räsäsen ja Toni Soineen lyönyt Naumi. Khosravi hävisi niukasti Arttu Pihkalalle ja selvemmin Räsäselle. Georgios [...]
Kosken Kaiku ry, seuran varsinaisen kevätkokouksen esityslista Paikka ja aika: Kosken Osuuspankin auditorio 24.4.2022 klo 18.30, kahvitarjoilu klo 18. Esityslista Kokouksen avaus Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat Todetaan - läsnäolijat - äänioikeutetut jäsenet Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Esitetään vahvistettavaksi johtokunnan laatima toimintakertomus ja tilinpäätös ja esitetään toiminnantarkastajien antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä asianomaisille Käsitellään johtokunnan esittämät tai jäsenten seuran sääntöjen mukaisesti vireille panemat muut asiat Kokouksen päättäminen Tervetuloa Johtokunta [...]
Kaiun kaksoset Matias ja Rasmus Vesalainen vierailivat viikonlopulla Tukholmassa Spårvägenin isoissa pöytätenniskilpailuissa. Kaksikko pelasi alle 18-vuotiaiden ja alle 16-vuotiaiden luokat ja osoitti, että he kulkevat varsin hyvin tahdissa Ruotsin kovan juniorikärjen kanssa. Lauantaina pelatussa 18-vuotiaiden luokassa Rasmus jäi alkulohkoon, vaikka kukisti alkupoolissa kovan puolustuspelaajan Kevin Brunzellin. Matias sen sijaan eteni pääsarjaan ja etenikin pitkälle, sillä jatkoi pelejä vielä sunnuntainakin selviten hienosti aina välieriin saakka. Siellä tuli lopulta tappio luokan lopulliselle voittajalle Isak Alfredssonille. Matkalla palkintopallille Matias kukisti mm. 16-vuotiaiden luokan ykkössijoitetun Isak Edwardssonin. 16-vuotiaissa molemmat koskelaiset selvittivät vaivatta tiensä pääkaavioon. [...]
KoKan Alex Naumi taisteli minkä pystyi pöytätenniksen SM-kisojen miesten kaksinpelin loppuottelussa, mutta joutui lopulta tyytymään 2-4 tappioon Benedek Oláhille. Kotimaan peleissä Seinäjoen Sisua edustava Oláh ei viikonlopun aikana ollut aivan parhaassa vireessään, mutta nappasi kuitenkin uransa 11. mestaruuden ja siirtyi näin yksin kärkipaikalle kaikkien aikojen mestaruustilastossa. Naumi löi välierässä toisen kaikulaisen Sam Khosravin 4-1, joka nappasi samalla uransa ensimmäisen kaksinpelimitalin. Khosravi vei avauserän, mutta sen jälkeen kokeneempi Naumi meni menojaan. Asetelma loppuottelussa oli hiukan samanlainen, mutta nyt Alexilla oli altavastaajan rooli. Naumi yritti kaikkensa ja kun maailman arvolistalla yli 150 [...]
Kaiun pöytätenniksen kolmosdivisioonan joukkue KoKa 3 pelasi hienon ylemmän jatkosarjan viikonlopulla Tampereella. Sunnuntai-iltapäivällä kaikulaiset saattoivat todeta, että pisteet riittävät nousuun maan kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle eli kakkosdivisioonaan. KoKa sijoittui sarjataulukossa samoin pistein toiseksi Uudenkaupungin Urheilijoiden jälkeen. Ylemmässä loppusarjassa Kaiku ei hävinnyt otteluakaan ja vasta viimeinen peli vaasalaista Kotirannan Kuntoa vastaan ratkaisi sarjanousun. Kaiun voimahahmo oli Janne Relander, jonka ottelusuhde 12-2 on koko sarjan paras. Taustatukea antoivat Mika Lappalainen, Denis Fouxman sekä lopputurnaukseen päätöspäivään hätäavuksi hälytetty Esko Heikkinen. - Tämä oli hieno päätös keväälle, sillä varsinkin minä ja Denis todella haluamme pelata [...]
Pöytätenniksen mestaruussarja saatiin runkosarjan osalta päätökseen lauantaina Tampereella. Kaiun ykkösjoukkue oli ensimmäistä kertaa koko kauden aikana liikkeellä ykköskokoonpanollaan, kun Alex Naumi saapui Ruotsista Suomen sarjapeleihin. Kaiun saldo oli komea eli kolme kolmen pisteen voittoa. Avauspelissä kaikulaiset kukistivat 5-2 sarjaa hallinneen PT Espoon ja aiheuttivat espoolaisille sarjan ensimmäisen tappion. Riku Autio joutui antautumaan Mika ja Aleksi Räsäselle, mutta Alex Naumi ja Sam Khosravi selvittivät vastustajansa suuremmitta ongelmitta. Toisella kierroksella Kaiku löi isäntäseura PT 75:n 5-1 ja nyt oli Khosravin vuoro kärsiä tappio Otto Tennilälle. Tennilä kiusasi Naumiakin, mutta Alex puristi lopulta [...]