Aino Salosen suurkisamatka (julkaistu Nuorisoseuran Yritys-lehdessä tammikuussa 1957)

Mukana Suurkisoissa 1956

Oli silloin kesäkuun viimeisenä keskiviikkona monessa koskelaiskodissa touhua jos jonkinlaista. Lähtihän seuraavana aamuna jo viideltä Matkustajakodin luota kuorma-auto viemään kisoihin valmentautunutta nuorisoa Helsinkiin. Torstaiaamu valkeni salaperäisen sumuisena. Määräaikaan mennessä kuitenkin huomasimme istuvamme auton lavalle järjestetyillä penkeillä. Lavan yli vedettiin peite, koska satoi hiljalleen. Sikäli kun viitsimme kurkistella peitteen alta, näimme karjakkojen menevän aamulypsylle.

Silloin tällöin kuului kukon kiekaisu. Loppumatkasta kuormapeite käärittiin pois. Sivuutimme kaksi suurta järveä. Pitkän suoran lopussa huomasimme peräämme keretyneen aikamoisen liudan autoja. Nyt niitä tuli vastaankin runsaslukuisesti ja ryhdyimme arvailemaan, pitkäkö matka on vielä perille.Nousimme seisomaan ja vilkutimme vastaantulijoille. Nyt kuului jo raitiotievaunun kolinaa.Huomasimme olevamme kaupungilla ja automme pysähtyi Ukko-Munkin eteen. Siitä sitten laukkuinemme tallustelimme asunnollemme Munkkiniemen Yhteiskoululle.

Meidät ohjattiin erääseen luokkahuoneeseen. Siellä oli jo ennestään Loimaan ja Vehmaan tyttöjä. Löysimme itsellemme paperisäkin ja levitimme sille lakanan ja peitteen. Sitten olikin jo kiire Pallokentälle 10:ltä alkaviin harjoituksiin. Paikkojen järjestely kentälle tuotti hiukan vaikeuksia, mutta muuten se meni hyvin. Sieltä sitten lähdimme syömään ruokailupaikalle, joka oli aivan stadionin vieressä. Kyllä perunat maidon, leivän ja kastikkeen kera maistuivatkin.

Olikin jo kiire avajaisjuhlaan. Ilma tuntui olevan hiukan tuulinen, mutta aurinko lämmitti. Lippuryhmäin marssissa toivat Etelä-Pohjanmaalaiset kansalaisviestin. Oli myös naisten ja miesten valiovoimistelua. Virkistävää katseltavaa olivat reippaat kansantanhut. Illalla sitten kapusimme Suurkirkon portaita sinne järjestettyyn tilaisuuteen. Erikoisen juhlavan tunnun avaraan kirkkoon toi lippurivistön marssi. Näin oli päivä nopeasti kallistunut iltaan.

Aamulla nousimme niin aikaisin ylös että ennätimme kuuden maissa Pallokentälle toiseen voimisteluharjoitukseen. Silloinkin satoi aika lailla, mutta vähitellen tuli selkeämpää. Aterioinnin jälkeen oli aikaa tutustua Ateneumin taidekokoelmaan. Siellä on valtava määrä suomalaisten taiteilijoiden maalauksia. Kun huoneesta toiseen kävellessämme jalkamme alkoivat väsyä, tuli mieleemme, että nyt olisi mukava istua laivassa. Niin sitten lähdimme Koekeasaareen. Vaarallisen näköinen leijona käyskenteli ylpeänä aitauksessaan, jääkarhut liikkuivat ketterästi ja apinat kiipeilivät vikkelinä aitauksensa verkkoa. Kaikkein eniten meitä kiinnosti riikinkukko, ja kun se vielä suostui esittelemään upoean pyrstönsä parikin kertaa.

Korkeasaaresta palattuamme lähdimme muutamiin Helsingin suurimpiin tavarataloihin. Menimme Stockmannin kierreovestakin ja hyvinhän niistä lokeroista selvittiin. Meillä oli aikomuksena ostaa jotain muistoksi, mutta oli niin paljon sellaista mukavaa, että oli oikein vaikea valita. Kuka sitten osti vaatetavaraa ja posliinia, kuka taas jotain pientä rihkamaa. Illalla veti puoleensa Linnanmäki markkinatunnelmineen. Siellä oli mm. peilisali, jossa voi nähdä itsensä mitä hullunkurisimman näköisenä. Vuoristorata, naurusali ja kummitusjuna kiinnostivat. Sitten oli vielä salaperäisen näköisiä telttoja, joiden ulkopuolella kuulutettiin: ”Illan viimeinen näytös alkaa kahden minuutin kuluttua, kiirehtikää hankkimaan liput, vielä ehtii!” Ja eräässä nurkkauksessa tanssittiin.

Lauantai oli kohtalaisen kirkas ja viileä. Meistä otettiin silloin valokuva. Sitä varten ryhmityimme Pallokentän katsomoon. Hissillä oli jännittävää nousta Stadionin torniin. Koko Helsinki esittäytyi sieltä meille. Varsinkin uimastadion näkyi houkuttelevana. Aterioituamme lähdimme Hietaniemen sankarihaudoille. Näimme myös Mannerheimin muistomerkin. Iltapäivällä kuljimme kaupungilla vähän laajemmalti ja pistäydyimme monissa kaupoissa. Olimme käyneet taas syömässä ja palasimme asunnollemme, josta monet meistä kiiruhtivat seuraamaan Suomi-Ranska maaottelua.

Sunnuntaiaamu oli harmittavan pilvinen. Kävimme syömässä ja oli monenmoista touhuamista. Kun olimme voimistelupuvut yllä ennättäneet kokoontumispaikallemme jonnekin Rauhankadulle, alkoi sataa vähitellen yltyen oikein kaatosateeksi. Kovaäänisistä kuuluvan marssin tahdissa kaikki kuitenkin yrittivät eteenpäin. Kahdeltatoista sitten palelimme Suurkirkon edustalla, jossa lyhyt hartaus pidettiin. Sieltä sitten edelleen stadionille, jossa pääsimme lämpimään suihkuun. Meidät kuljetettiin takaisin asunnollemme, josta jonkin ajan kuluttua lähdimme takaisin Pallokentälle määrätyille paikoillemme ”komppaniaan”.

Päättäjäisjuhlasta ei jäänyt liikoja mieliin. Ainainen sade jollainlailla lamaannutti. Mutta kyllä siihen tottui. Ei se niin kauhealta tuntunut voimistella märällä ja muutamin paikoin kuraisella kentällä. Ennen naisten voimistelua oli ollut miesten yleisvoimistelu. Kun sieltä hiukan väsyneinä ennätimme asunnollemme, lähtivät muutamat seuraamaan maaottelun tämänpäiväisiä kilpailuja ja toiset ruokailemaan.

Muutamilla onnellisilla maaottelun seuraajilla oli sateenvarjoja, toisilla taas sanomalehtiä ja laatikoita. Suurin osa kuitenkin katseli hiukset suorina ja hartiat märkinä. Suomi voitti maaottelun kymmenellä pisteellä. Kyllä urheilijatkin suorituksistaan selviydyttyään olivat aika kuraisia.

Stadionilta asunnollemme palattuamme alkoi tavaroiden pakkaaminen. Vähän ennen kahdeksaa aloitimme paluumatkamme. Ilma oli vieläkin pilvinen vaikkei enää satanutkaa. Tunnelma auton lavalla ei tosiaankaan taitanut olla paras mahdollinen. Kuluihan se aika sentään verkalleen. Oli niin paljon muille kerrottavaa. Sitten auto vihdoin pysähtyi Matkustajakodin pihalle. Kaikesta huolimatta Suurkisat varmaan säilyvät mielissämme miellyttävänä muistona.

Aino Salonen