Kaiun Matias Vesalainen teki suuryllätyksen pöytätenniksen alle 18-vuotiaiden SM-kisoissa sunnuntaina Oulussa. Matias kukisti loppuottelussa ratkaisevan viidennen erän jatkopalloilla Espoon Aleksi Räsäsen 14-12 ja jätti luokan suursuosikin nuolemaan näppejään.
Voitto Räsäsestä ei ole mikä tahansa suoritus, sillä tuoreimmalla maan miesten arvolistalla Räsänen sijoitetaan viidenneksi. Hän on myös vakiojäsen miesten maajoukkueessa. Kun Matias lisäksi kukisti puolivälierässä Espoon Lassi Lehtolan ja välierässä Tikkurilan Leonid Pullisen, voi koskelaisen kisalippua kesän junioreiden EM-kisoihin pitää käytännössä varmana.
– Hyvin meni ja pallo vähän pomppikin minulle loppuottelussa, vaatimaton Vesalainen vähätteli mahtavaa suoritustaan.
Elkeet Matiaksen kovista otteista oli toki olemassa, sillä puolitoista kuukautta sitten Spårvägenin kisoissa Tukholmassa koskelainen sijoittui samassa ikäluokassa hienosti kolmanneksi. Kisan taso oli jopa kovempi kuin SM-kisoissa.
Oulun kilpailuista Kaiulle oli luvassa kisoista paljon enemmänkin, mutta ykkösmies Sam Khosravi sairastui perjantaina ja hänen mitalinsa jäivät ottamatta. Matias ja velipoika Rasmus Vesalainen eivät tästä hätkähtäneet, vaan pelasivat kahteen mieheen Kaiun joukkuekisan loppuotteluun. Siinä PT Espoo oli kuitenkin koskelaisia vahvempi.
Samoin kävi luokan nelinpelissä, jossa Espoon kaksikko Räsänen/Lehtola kukisti Vesalaiset loppuottelussa. Kun Rasmus Vesalainen kiipesi vielä välieriin kaksinpelissä, oli Kaiun viikonloppu melko täydellinen: ykköspelaajan poissa ollessa saaliina yksi SM-kulta, kaksi hopeaa ja yksi pronssi.
Ennen Matiasta kaikulaisista on vanhimman junioriluokan mestaruus Esko Heikkisellä, Veikka Flemmingillä, Alex Naumilla ja Sam Khosravilla. Jälkimmäisillä on kaksi mestaruutta. Muut ovat alle 17-vuotiaista, mutta Samin jälkimmäinen mestaruus on Matiaksen voiton tavoin 18-vuotiaista.
Kosken Kaiun pöytätenniksen SM-mitalit kautta aikain.