Kaiun tiistainen kevätkokous ei massoja houkutellut, sillä seuran noin 4oo maksavasta jäsenestä ilmestyi Kosken Osuuspankin auditorioon vain kuusi. No, kokous oli kyllä lainvoimainen ja päätöksiin psytyvä silläkin määrällä.

Asialistalla olivat lähinnä vuoden 2022 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen. Tulos, joka näytti plussaa 807,21 euroa, oli helppo hyväksyä, etenkin kun toiminnantarkastajien lausuntokin oli ”puhdas”. Kokouksen puheenjohtajaksi valittu Sakari Virtanen nuiji samaan syssyyn hyväksytyiksi myös menneen vuoden toimintakertomukset. Ja tilivelvolliset saivat vastuuvapautensa.

Kun muita asioita ei ollut, kokous oli ohi runsaassa vartissa. Kaikki viralliset asiat tulivat kuitenkin hoidetuiksi ja johtokunta vakuuttaa jäsenistölle, että seuran asiat ovat taloudellisesti ja hallinnollisesti kunnossa!