POPPI-kisat torstaina 1.9.2022

POPPI-kisat Kosken Tl urheilukentällä torstaina 1.9.2022 klo 18 alkaen. Kosken Osuuspankki ja Kosken Kaiku järjestävät yhdessä perinteiset Poppikisat! Sarjat: s. 2019 ja nuoremmat tytöt/pojat, s. 2018 tytöt – 2018 pojat s. 2017 tytöt – 2017 pojat s. 2016 tytöt – 2016 pojat s. 2015 tytöt – 2015 pojat Lajeina vanhat tutut juoksu, pallonheitto ja pituushyppy. Ilmoittauduthan mukaan viimeistään 29.08.2022 mennessä osoitteeseen: anne.aho@poppankki.fi. Mainitse osallistujan nimi ja syntymävuosi.

POPPI-kisat torstaina 1.9.20222023-08-19T11:56:38+03:00

Palauttavaa hölkkää 1. elokuuta

Vanha Kohaushölkkä on nyt Palautushölkkä. Palautushölkkä on kaikkien kuntalaisten iloinen kuntoilutapahtuma 1.8.2022 klo 18-20. Urheilukentän maaston pururadalla sekä metsälenkillä toteutuva tilaisuus alkaa yhteisellä alkuverryttelyllä. Sen jälkeen hölkätään/kävellään valitulla reitillä. ”Perusoletuksena” on, että hölkkääjät kiertävät metsälenkkiä ja perheet liikkuvat pururadalla. Pururadalla on lisäksi rasteja, joissa on jokin tehtävä. Jokaisen kierroksen jälkeen laitetaan nuppineula tauluun. Näin saamme selville yhteisten kierrosten lukumäärän ja siten myös illan yhteisen kilometrimäärän. Liikunta-aikaa on kaksi tuntia.      

Palauttavaa hölkkää 1. elokuuta2023-08-19T11:56:38+03:00

Sää suosi nappulaurheilijoita

Kaiku järjesti tiistai-iltana perinteiset yleisurheilun Nappulakisat. Hieno ilma houkutteli paikalle lähes 50 nuorta kisailijaa. Vanhempia, isovanhempia ja muutakin yleisöä oli myös runsaasti. Kisan primus motor oli Jukka Lehti ja Kaiun muu johtokunta toimi hyvänä tukena. Tarpeen vaatiessa apua tuli myös innokkailta vanhemmilta. Palkintojakoseremonia sujui sekin hienosti ja tuuletukset olivat komeita. Luonnollisesti jokainen osanottaja palkittiin. Hienoja suorituksia nähtiin myös kentällä, vaikka vilpitön liikunnan riemu olikin illan ehdottomasti tärkein teema ja anti. Tulokset 2019 tai myöhemmin syntyneet tytöt 1) Aada Merivirta 2) Hertta Vainio 3) Isla Salminen 4) Hilma Uusitalo 5) Aira [...]

Sää suosi nappulaurheilijoita2023-08-19T11:56:38+03:00

Nappulakisat tiistaina 24. toukokuuta – kaikki paikalle!

Yleisurheilun nappulakisat Kosken urheilukentällä ti 24.5.2022 klo 17.30. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 17.00. Sarjat: 2019 syntyneet ja nuoremmat 2018 syntyneet 2017 syntyneet 2016 syntyneet 2015 syntyneet Tytöt ja pojat omissa sarjoissa. Halukkaat vanhemmat voivat toimia toimitsijoina. Tervetuloa vuoden tärkeimpään kisatapahtumaan!

Nappulakisat tiistaina 24. toukokuuta – kaikki paikalle!2023-08-19T11:56:37+03:00

Kevätkokous istui harvalukuisena

Kosken Kaiun kevätkokous istuttiin Osuuspankin auditoriossa torstaina 21. huhtikuuta. Kun seuran palkitsemiset on siirretty Kosken Kohauksen yhteyteen, ei kokouksessa voitu puhua osanottajaryntäyksestä. Viisi jäsenmaksunsa maksanutta saapui kuitenkin paikalle. Kokouksen puheenjohtajaksi valittu Sakari Virtanen keskustelutti asiat läpi leppoisasti vajaassa puolessa tunnissa. Kokousväki tuumi, että tulevana vuonna kannattanee harkita kokouskutsun julkaisemista myös Viikkolehdessä tai vähintään sähköpostitse seuran jäsenistölle. Johtokunnan laatima toimintakertomus hyväksyttiin muutoksitta. Samalla todettiin, että myös jokainen jaosto laatii toiminnastaan kertomuksen. Kaiun vuoden 2021 tilinpäätös on 325,33 euroa positiivinen. Kokous piti sitä onnistuneena, etenkin kun vuoden kuluihin kuului mm. kaikille kuntalaisille [...]

Kevätkokous istui harvalukuisena2023-08-19T11:56:37+03:00

Kosken Kaiun kevätkokous 21.4.2022 klo 18.30

Kahvitarjoilu alkaa klo 18. Tervetuloa paikalle! Johtokunta Kosken Kaiku ry, seuran varsinaisen kevätkokouksen esityslista Paikka ja aika: Kosken Osuuspankin auditorio 21.4.2022 klo 18.30 Kokouksen avaus Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat Todetaan - läsnäolijat - äänioikeutetut jäsenet Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Esitetään vahvistettavaksi johtokunnan laatima toimintakertomus ja tilinpäätös ja esitetään toiminnantarkastajien antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä asianomaisille Käsitellään johtokunnan esittämät tai jäsenten seuran sääntöjen mukaisesti vireille panemat muut asiat Kokouksen päättäminen

Kosken Kaiun kevätkokous 21.4.2022 klo 18.302023-08-19T11:56:36+03:00

Uusia johtokunnan jäseniä – vuosikokous pidetty

Kaiun sääntömääräinen vuosikokous istuttiin keskiviikkona Osuuspankin auditoriossa. Jo toisena peräkkäisenä vuotena pidimme yhdessä sekä kevät- että syyskokouksen, kun kevätkokous jäi koronapandemian vuoksi pitämättä. Kahvittelun jälkeen seuran puheenjohtaja Esko Heikkinen avasi kokouksen. Sen puheenjohtajaksi valittiin jo tuttuun tapaan Sakari Virtanen ja sihteerinä toimi Jukka Lehti. Paikalla oli vain yhdeksän henkilöä, heidän joukossaan kuitenkin kunniajäsenemme Taisto Lehti ja Vilho Salonen. Palkittaviakaan ei tällä kertaa ollut, kun ne hoidettiin kesällä Kohauslavalla. Kokousrutiinien jälkeen pistettiin vuosi 2020 pakettiin. Toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin, toimintakertomukseen tosin tehtiin pari tarkennusta. Seuran puheenjohtaja oli tehnyt emävirheen ja unohtanut [...]

Uusia johtokunnan jäseniä – vuosikokous pidetty2023-08-19T11:56:36+03:00

Syyskokous 3.11.2021 – ajankohta ja paikka muuttunut!

Kosken Kaiun vuoden 2021 sääntömääräinen syyskokous järjestetään Kosken Osuuspankin auditoriossa keskiviikkona 3. marraskuuta klo 18.30. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla klo 18. Esillä ovat normaalit syyskokouksen sääntömääräiset asiat, kuten vuoden 2022 toimintasuunnitelmat ja talousarviot sekä johtokunnan henkilövalinnat. Niiden lisäksi kokouksessa käsitellään myös pandemian vuoksi siirtyneet kevätkokouksen asiat, kuten vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen. Tervetuloa Johtokunta   ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus - Seuran puheenjohtaja Esko Heikkinen 2. Valitaan sekä kevät- että syyskokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat 3. Todetaan - läsnäolijat - äänioikeutetut jäsenet 4. Todetaan kokouksen [...]

Syyskokous 3.11.2021 – ajankohta ja paikka muuttunut!2023-08-19T11:56:34+03:00

Hienot nappulakisat Koskella

Kaiku järjesti tiistai-iltana urheilukentällä hienot 48 nuoren urheilijan nappulakisat. Voisi hyvin sanoa että yhdennellätoista hetkellä, sillä puolitoistatuntisen rupeaman jälkeen alkoi jo tihuuttaa vettä ja ilma kävi jo viileäksi. Pojat ja tytöt alle kolmivuotiaista aina seitsenvuotiaisiin saakka kisasivat kolmiottelussa, jonka lajit olivat juoksu, pallonheitto ja pituushyppy. Kokonaisvoitto ratkaistiin kunkin lajin sijoituspisteiden perusteella ja kaikki saivat mitalit. Äidit, isät, isovanhemmat ja sisarukset jaksoivat kannustaa ja kaikilla oli hauskaa. Kesän ehdottomasti paras urheilutapahtuma, kommentoivat monet. Tulokset 2018 syntyneet ja nuoremmat Pojat: 1) Paavo Kanasuo 2) Tima Karonen 3) Elias Mäkinen 4) Edvin Sirvidas [...]

Hienot nappulakisat Koskella2023-08-19T11:56:35+03:00

Nappulakisat tiistaina 7.9. klo 17.30 Urheilukentällä

Kerran jo perutut Nappulakisat järjestetään nyt ensi tiistaina. Alustavasti suunnittelemme seuraavia sarjoja: 2018 syntyneet ja nuoremmat 2017 syntyneet 2016 syntyneet 2015 syntyneet 2014 syntyneet Tytöt ja pojat omissa sarjoissaan. Ilmoittautumiset paikanpäällä klo 17. Halukkaat vanhemmat voivat toimia toimitsijoina. Tervetuloa seuraamaan kesän parasta urheilutapahtumaa!

Nappulakisat tiistaina 7.9. klo 17.30 Urheilukentällä2023-08-19T11:56:35+03:00
Go to Top