Kevätkokous istui harvalukuisena
Kosken Kaiun kevätkokous istuttiin Osuuspankin auditoriossa torstaina 21. huhtikuuta. Kun seuran palkitsemiset on siirretty Kosken Kohauksen yhteyteen, ei kokouksessa voitu puhua osanottajaryntäyksestä. Viisi jäsenmaksunsa maksanutta saapui kuitenkin paikalle. Kokouksen puheenjohtajaksi valittu Sakari Virtanen keskustelutti asiat läpi leppoisasti vajaassa puolessa tunnissa. Kokousväki tuumi, että tulevana vuonna kannattanee harkita kokouskutsun julkaisemista myös Viikkolehdessä tai vähintään sähköpostitse seuran jäsenistölle. Johtokunnan laatima toimintakertomus hyväksyttiin muutoksitta. Samalla todettiin, että myös jokainen jaosto laatii toiminnastaan kertomuksen. Kaiun vuoden 2021 tilinpäätös on 325,33 euroa positiivinen. Kokous piti sitä onnistuneena, etenkin kun vuoden kuluihin kuului mm. kaikille kuntalaisille [...]