Lentopalloilijoilla hiljainen hetki Anne Niemelä-Laaksosen muistolle

Kaiun naisten ja miesten lentopallon sarjajoukkueet olivat kumpikin tulessa sunnuntaina kotikentällään. Ennen otteluiden alkua molemmat joukkueet kunnioittivat vakavan sairauden jälkeen edesmenneen Anne Niemelä-Laaksosen muistoa hiljaisella hetkellä. Anne oli aktiivinen kaikulainen liikkuja, kuntourheilija ja ennen kaikkea lentopalloilija. Hän istui vuosikausia niin lentopallojaostossa kuin seuran johtokunnassakin. Kosken Kaiku ottaa osaa omaisten suruun.

Lentopalloilijoilla hiljainen hetki Anne Niemelä-Laaksosen muistolle2024-12-11T08:40:17+02:00

KoKalle cupin SM-pronssia

Kaiku lisäsi sunnuntaina palkintokaappiinsa SM-mitalin, kun Esa Kanasuo sekä Matias ja Rasmus Vesalainen pelasivat Helsingin Ruskeasuolla pöytätenniksen SM-cupin pronssille. Välierässä koskelaiset hävisivät lopulliselle mestarille OPT-86:lle 2-3. Kaiun arvonta kisassa oli hyvä, sillä joukkue sijoitettiin ensin suoraan kahdeksan parhaan joukkoon. Karsintapeleistä puolivälierävastustajaksi nousi OPT-86:n kakkosjoukkue, jonka kaikulaiset kukistivat 3-0 ilman erämenetyksiä. Välieräottelu saman seuran ykkösjoukkuetta vastaan alkoi vaatimattomasti, kun Kanasuo hävisi Matias Ojalalle ja Matias Vesalainen Vladimir Brillille. Rasmus Vesalainen nosti Kaiun takaisin voittotaisteluun lyömällä Jaroslav Brillin viiden erän ottelussa. Varsinainen paukku tuli seuraavassa pelissä, kun huippupeliä esittänyt Kanasuo löi kokeneen [...]

KoKalle cupin SM-pronssia2024-11-24T19:39:17+02:00

Syyskokous istuttu – vanhassa komennossa jatketaan

Seuran sääntömääräinen syyskokous istuttiin torstaina 21. marraskuuta Ojarannan toimistolla ja tällä kertaa melko harvalukuisena. Kun asioistakin oltiin varsin yksimielisiä, kokouksen puheenjohtajaksi valittu Sakari Virtanen nuiji asiat läpi runsaassa puolessa tunnissa. Asialistalta voi poimia vuoden 2025 toimintasuunnitelmat, joissa juhlavuosi näkyy monin eri tavoin. Satavuotista taivalta juhlitaan eri tavoin seuran kaikissa lajeissa ja pääjuhla on 2o.9.2025. Historiakirja ilmestyy kesällä. Taloudellisesti seura varautuu muutaman tuhannen euron miinusmerkkiseen vuoteen, mikä johtuu pääosin juhlavuoden aiheuttamista kustannuksista. Esko Heikkinen valittiin jatkamaan seuran puheenjohtajana, ja myös johtokunnan erovuoroiset jäsenet Hanna Kanasuo, Laura Ketola, Jukka Lehti ja Tero [...]

Syyskokous istuttu – vanhassa komennossa jatketaan2024-11-22T00:30:40+02:00

Seuran syyskokous 21.11.2024 klo 18 Ojarannassa – kutsu

Tervetuloa seuran sääntömääräiseen syyskokoukseen torstaina 21.11.2024. Alla kokouksen esityslista.   Kosken Kaiku ry:n sääntömääräinen syyskokous Paikka ja aika: Ojarannan Rakennus Oy:n kokoustilat torstaina 21.11.2024 klo 18.30. Kokouksen aluksi kahvitarjoilu alkaen klo 18.00. Esityslista 1) Kokouksen avaus 2) Valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja b) sihteeri c) kaksi pöytäkirjan tarkastajaa d) ääntenlaskijat 3) Todetaan a) läsnäolijat b) äänioikeutetut jäsenet 4) Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5) Päätetään mitkä urheilumuodot ovat seuran ohjelmassa tulevana toimikautena. Johtokunnan esitys on, että vuoden 2025 urheilumuodot ovat frisbeegolf, hiihto, lentopallo, pöytätennis ja yleisurheilu. Lisäksi salibandyssa on nuorten harrastusryhmä. 6) [...]

Seuran syyskokous 21.11.2024 klo 18 Ojarannassa – kutsu2024-11-14T21:01:15+02:00

Pöytätennismiehistölle kuusi sarjapistettä Tampereelta

Kaiun tilanne pöytätenniksen mestaruussarjassa helpottui lauantaina huomattavasti, kun koskelaiset saalistivat päivän kolmesta ottelustaan yhteensä kuusi sarjapistettä. Se tietää paikkaa sarjataulukon karsijan paikalla kolmanneksi viimeisenä, mutta suoraan putoamiseen on kevätkierroksille lähdettäessä etumatkaa turvallisen tuntuiset kahdeksan pistettä. Kaiku sai Tampereen kierroksille kovan vahvistuksen, kun Alex Naumi saapui Eslövistä viettämään isänpäivää ja nappasi ohessa kaksi kaksinpelivoittoa niin Oulun kakkosjoukkuetta OPT Ratamoa, helsinkiläistä MBF:ää kuin vantaalaista TIP-70:täkin vastaan. Naumin eräsuhde oli komea 18-1, eikä ottelutappio ollut missään vaiheessa lähelläkään. Tempo kotimaan sarjassa on täysin toinen kuin miehen toisen kotimaan Ruotsin pääsarjassa. Naumi voitti vielä [...]

Pöytätennismiehistölle kuusi sarjapistettä Tampereelta2024-11-09T19:26:47+02:00

Kaiun satavuotisjuhlakalenteri nyt saatavilla!

Hanki vuoden 2025 seinäkalenterisi nyt! Myynnissä Koskella mm. Sähköliike Rautiaisella, Kosken SEO:lla, Kosken Tähdessä, WP Katsastuksessa ja myös liikuntahallilla kanttiinissa sen ollessa auki. Kalentereita rajoitettu määrä. Hinta 10 €, maksu käteinen tai mobilepay.

Kaiun satavuotisjuhlakalenteri nyt saatavilla!2024-10-22T14:10:10+03:00

Kaiku avasi kahdella pisteellä

Kaiun pöytätenniksen mestaruussarjamiehistö avasi kautensa viikonlopun pitkällä neljän ottelun turnauksella Oulussa. Vastassa oli sarjan ennakoituja kärkijoukkueita, mutta nuori koskelaiskolmikko onnistui nappamaan otteluistaan kaksi pistettä. Kaksi sarjapistettä tarkoittaa tasaisessa sarjassa sitä, että Kaiku on sarjataulukossa karsijan paikalla eli toiseksi viimeisenä. Kahdella muullakin joukkueella edellä on Kaiun tavoin kaksi pistettä, joten sarjan peräpää on tasainen. Kaikulaiset aloittivat lauantaina mainiosti nipistämällä pisteen PT Espoolta 3-4 tappiolla. Tamperelainen PT 75 oli selvin 5-0 lukemin parempi, ja lähes sama tahti jatkui sunnuntaina, kun isäntäjoukkue OPT-86 kukisti koskelaiset 5-1. Viimeiseen otteluun Turun Kaikua vastaan lähdettiin taistelumielessä [...]

Kaiku avasi kahdella pisteellä2024-10-06T20:26:38+03:00

Kaiku järjesti pingiksen BC-SM:n

Viikonlopulla 21.-22.9.2024 pelattiin B- ja C-luokkien Suomen mestaruuksista Koskella. Oman seuran pelaajista mukana olivat vain Janne Relander ja Denis Fouxman. Janne selvisi B-luokassa 16 parhaan joukkoon. - Kisat menivät hyvin ja ovat meille tärkeä hanke, kun keräämme jaostolle varoja, pöytätennisjaoston puheenjohtaja Tero Naumi totesi työntäyteisen kisaviikonlopun päätteeksi.

Kaiku järjesti pingiksen BC-SM:n2024-09-22T20:32:45+03:00

Kaiku 100-vuotisjuhlavuosi ensi vuonna!

🎉 Kaiku 100-vuotisjuhlavuosi ensi vuonna! 🎉 Olemme innoissamme ilmoittaessamme, että ensi vuonna juhlimme Kosken Kaiku 100-vuotisjuhlavuotta! Tämä merkkipaalu on täynnä historiaa, saavutuksia ja yhteisiä muistoja, ja haluamme jakaa sen kanssanne. 📅 Juhlagaala tasan vuoden päästä! Älä unohda merkitä kalenteriin! Suuri juhlagaala pidetään tasan vuoden päästä, 20.9.2025, ja se tulee olemaan unohtumaton tilaisuus, jossa juhlimme menneitä vuosia ja katsomme kohti tulevaisuutta. Lisätietoja tapahtumasta julkaistaan pian, joten pysykää kuulolla! 🗓️ Seinäkalenteri tulossa myyntiin! Juhlavuoden kunniaksi julkaistaan myös erityinen seinäkalenteri, joka esittelee Kaiku historiaa ja merkittäviä hetkiä. Katsellaan Kaikua koko vuosi seinällä - [...]

Kaiku 100-vuotisjuhlavuosi ensi vuonna!2024-09-20T10:34:57+03:00
Go to Top