Kaiun pöytätenniksen mestaruussarjamiehistä pelasi viikonlopulla Espoossa ja Helsingissä neljä ottelua. Tulos oli laihanlainen eli vain yksi piste, jonka koskelaiset nappasivat viimeisen ottelunsa 3-4 tappiosta Turun Kaiulle.
Tätä ennen Kaiku hävisi PT Espoolle 2-5, PT 75:lle 1-5 ja kolmannessa ottelussa OPT-86:lle puhtaasti 0-5. Yhdellä sarjapisteellään Kaiku on sarjataulukossa kuudentena ja karsijan paikalla. Suoran putoamisen uhka on kuitenkin jo käytännössä takana.
Kaikulaisten viikonlopun hahmo oli oivaan pelikuntoon päässyt Matias Vesalainen, joka voitti molemmat pelinsä Espoota ja Turkua vastaan ja vielä Tampereen Aki Kontalankin. Esa Kanasuo otti Turkua vastaan tärkeän voiton Markos Pukkista, mutta Rasmus Vesalainen jäi tällä kertaa voitoitta. Espoon Lauri Hakasteelle Matias aiheutti kauden vasta toisen tappion.
– Omat pelit sujuivat kyllä hyvin. Velipoika Rasmukselle oli jalkavaivojen vuoksi huono harjoitusviikko, eikä peli oikein kulkenut. Vähän harmittaa, että Espoo-ottelussa tiukat pelit kääntyivät meitä vastaan, sillä siitä olisi ollut ainakin yksi piste napattavissa, Matias tuumi.
Runkosarjan kolme viimeistä kierrosta pelataan Koskella huhtikuun alussa. Sinne kaikulaiset saanevat ainakin ruotsalaisvahvistuksensa Hannes Isakssonin, jonka piti saapua jo viikonlopun peleihin. Kuume kuitenkin pilasi ruotsalaisen matkasuunnitelmat.
Tilastot ja sarjatilanne: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=20