Tietoa Saku Kanasuo

Kirjoittaja ei ole lisännyt lisätietoja.
Tähän mennessä Saku Kanasuo on luonut 18 artikkelia.

Kosken lentopallonaisille SM-pronssia!

Kosken Kaiku nappasi  historiallisesti SM-pronssia Naiset 45 ikäluokan Suomen mestaruuskisoissa Helsingissä 5.3.2023. Joukkueessa pelasivat (vas. alhaalta) Minna Kallinen, Hanna Kanasuo ja Tanja Sarajärvi, sekä (vas. ylhäältä) Aigi Alapuranem, Saara Puputti, Katri Hoffmann, Eija Kärnä, Tiina Miininen sekä kuvasta loukkaantumisen vuoksi puuttuva Laura Tuominen.

Kosken lentopallonaisille SM-pronssia!2023-03-06T12:31:03+02:00

Puurojuhlassa ennätysmäärä osallistujia!

Kosken Tl liikuntahalli täyttyi liikunnan riemusta, kun Kosken Kaiun lentopallon ja juniorisalibandyn harrastajat kokoontuivat viettämään perinteikästä puurojuhlaa ti 13.12. Järjestelytoimikunta oli ollut tänä vuonna erityisen aktiivinen ja rima seuraavien vuosien tapahtumalle on nyt asetettu kohtalaisen korkealle. Liikuntahalliin oli rakennettu iso temppurata, jonka lisävarusteisiin oli hankittu kaksi pomppulinnaa ja pallomeri. Hallissa pääsi sisäpalloilun lisäksi myös testaamaan iskulyönnin ja lämärin nopeuksia pallotutkalla. Ruokalassa oli tarjolla Juhlapalvelu Tanja Leinon loihtima herkullinen riisipuro, jonka sekaan oli lipsahtanut muutama mantelikin. Puuronsyönnin lomassa pääsi osallistumaan Kaiku aiheiseen Kahoot-tietokilpailuun, jossa parhaimmat tietäjät palkittiin. Vanhaan saliin oli järjestetty [...]

Puurojuhlassa ennätysmäärä osallistujia!2022-12-15T09:15:30+02:00

Puurojuhla 13.12.2022 klo 18.00 liikuntahallilla

Kokoonnutaan joukolla liikuntahallille ti 13.12 klo 18 Puurojuhlaan. 🧑‍🎄🎅 Ohjelmassa puuron syöntiä, temppurataa, pomppulinnaa, sählyä, palloilua(pallotutka), teiniparkki, tietovisaa sekä disko!🥳 Tervetuloa viettämään koko perheen voimin huisin hauskaa puurojuhlaa, jossa pukkikin on luvannut pistäytyä!🎅 Pukekaahan päälle Kaiun vaatetta ja tonttulakki ja kipinkapin liikuntahallille. ❄️ Ps. Tietovisaa varten kännykät mukaan.😊  

Puurojuhla 13.12.2022 klo 18.00 liikuntahallilla2022-12-13T09:47:23+02:00

Lentopallokausi käynnistyy viikolla 33

Lentopallon junioriryhmät (E-B-juniorit) aloittavat toimintansa viikolla 33. Katso tarkemmat harjoitteluajat täältä -->https://koskenkaiku.fi/lentopallo/joukkueet-ja-harjoitusvuorot/  

Lentopallokausi käynnistyy viikolla 332021-08-13T13:22:34+03:00

Lentiskauden avajaiset 9.8.2020 klo 16.00 Liipolajärvellä

Lentiskauden avajaisia vietetään sunnuntaina 9.8.2020 klo 16.00 Liipolajärvellä. Ohjelmassa: Saunomista ja uintia Pihapelejä (omia pelejä saa ottaa mukaan) Makkaraa, vaahtiksia ja mehua Leirin palkitsemiset Viimekauden pelipaitojen palautus Kaikki pelaajat ja perheenjäsenet tervetuloa!

Lentiskauden avajaiset 9.8.2020 klo 16.00 Liipolajärvellä2020-08-03T07:13:38+03:00

Lentopallokauden Startti-leiri 7.-9.8.2020

Kosken Kaiku järjestää lentopalloleirin kaikille junioreilleen 7.-9.8. Leirillä harjoitellaan lentopallon perussuorituksia ja vähän muutakin. Aikataulu: Pe 10-18 La 10-18 Su 13-19 Perjantaina ja lauantaina käydään ensimmäisen harjoituksen jälkeen lounaalla Karassa. Sunnuntaina pelien jälkeen vietämme lentopallokauden avajaisia Liipolassa, jonne toivomme myös vanhempien osallistuvan. Jos lapsi tarvitsee kyydin hallilta Liipolaan, ottakaa yhteys Jani Korhoseen. Leiri on Kaiun jäsenille ilmainen: ohjaus, ruokailut, leiripaita! Päivät ovat pitkiä, joten vain omat välipalaeväät tarvitsee ottaa kotoa mukaan. Leiriä tukee: Summit Media Oy, Kara, KA-Rengas Oy ja Ojarannan Rakennus Oy Lisätiedot: Jani Korhonen 050-3781049 tai jani.korhonen@koskitl.fi

Lentopallokauden Startti-leiri 7.-9.8.20202020-08-03T07:08:09+03:00

Salon Power Cup siirtyy

Power Cup piti pelata Salossa 4.-7. kesäkuuta, mutta koronavirustilanteen takia sitä ei tuona ajankohtana pelata. Kesäkuun alkuun mennessä Lentopalloliitto tekee päätöksen turnauksen mahdollisesta uudesta ajankohdasta loppukesällä.  

Salon Power Cup siirtyy2020-03-19T08:46:17+02:00

Lentopallon kaikki harjoitusvuorot on peruutettu toistaiseksi

Kosken Kaiku lentopallo tiedottaa Kaikki Kosken Kaiun lentopallon harjoitusryhmien harjoitusvuorot on toistaiseksi peruttu Korona viruksen leviämisen estämiseksi. Lisäksi Suomen lentopalloliitto on päättänyt pysäyttää kaiken sarjatoiminnan pois lukien miesten Mestaruusliigan ottelut. Tämä tarkoittaa, että junioreiden turnaukset ovat peruttu jo tulevaltakin viikonlopulta. Jos aiheen tiimoilta tulee kysyttävää, niin voitte olla yhteydessä lentopallojaoston puheenjohtaja Saku Kanasuohon.

Lentopallon kaikki harjoitusvuorot on peruutettu toistaiseksi2020-03-12T16:48:02+02:00

Power Cup ilmoittautuminen auki

Power Cup ilmoittautuminen on auki. Ensimmäisen jakson ilmoittautuminen pitää tehdä 20.2.2020 mennessä. Ilmoittautumaan pääsee tästä http://koskenkaiku.fi/lentopallo/ilmoittautuminen/powercup/

Power Cup ilmoittautuminen auki2020-02-06T13:17:35+02:00

Hurrikaani-Loimaa vs. Lempo-Volley

Hurrikaani-Loimaa ja Lempo-volleyn välinen harjoitusottelu pelataan Kosken liikuntahallilla ke 11.9.2019 klo 18.00. Otteluun on vapaaehtoinen pääsymaksu. Paikalla palvelee myös kanttiini. Ottelun tuotto ohjataan lyhentämättömänä Kosken Kaiun hyväksi. Tervetuloa!

Hurrikaani-Loimaa vs. Lempo-Volley2019-09-05T12:08:36+03:00
Go to Top