Kaiun kaksoset Rasmus ja Matias Vesalainen osallistuivat Suomen kakkosjoukkueessa pöytätenniksen Pohjois-Euroopan juniorimestaruuskilpailuihin Norjan Sandefjordissa.
19-vuotiaiden luokassa, johon koskelaiset mahtuvat vielä kaksi vuotta, joukkuekisan menestys jäi vaatimattomaksi, mutta kaksinpelissä rävähti. Rasmus voitti yhden vapaakierroksen jälkeen ensin 3-1 Liettuan Vilius Kavaliauskasin, jolle oli hävinnyt joukkuekilpailussa. Vielä parempaa oli tulossa, sillä seuraavalla kierroksella kukistui Suomen miesten maajoukkueessakin siipiään kokeillut Sam Khosravi  3-2. Välierässä Norjan Felix Thomassen oli kuitenkin lukemin 4-1 parempi.
– Samia vastaan peli kulki mainiosti. Pelasin vielä pääsystä pronssiotteluun Viron Markus Pukkia vastaan ja johdin ratkaisuerää jo 8-2, mutta hävisin. Se jäi vähän harmittamaan, vaikka kaiken kaikkiaan peli kulki kaksinpeleissä mainiosti.
Rasmus oli lopputuloksissa kuudes, mikä oli koko kisan paras suomalaissijoitus. Matiaksen lopullinen sijoitus oli 24. Rasmuksen taakse jäivät Khosravin (lopullinen sijoitus 8.) ohella kotimaisella arvolistalla selvästi korkeammalla olevat Aleksi Räsänen (7.) ja Lassi Lehtola (18.) sekä Kosken kesäkisan juuri voittanut Juho Kahlos (15.).