Tietoa eskoheikkinen

Kirjoittaja ei ole lisännyt lisätietoja.
Tähän mennessä eskoheikkinen on luonut 236 artikkelia.

Kaiku palkitsi ja kuittasi menneen vuoden

Kosken Kaiku istui kevätkokoustaan tiistai-iltana 10.4.2018. Ennen varsinaisia kokousasioita seura palkitsi mennen vuoden lajiensa ansoituneita teemalla paras alle 15-vuotias urheilija, paras yli 15-vuotias urheilija sekä taustavaikuttaja. Hiihdossa palkittavat olivat Roosa Syrjälä, Jonna Pakola ja Seppo Pakola, lentopallossa Veera Vuorentausta, Josefina Nurmi ja Terhi Pettersson, pöytätenniksessä Matias Vesalainen, Alex Naumi ja Tiina Salminen sekä yleisurheilussa Saara Mattila, Kalle Raitala ja Arja Tuominen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittu Sakari Virtanen nuiji varsinaiset kokousasiat läpi kolmessa vartissa. Toimintaa on ollut merkittävän paljon ja toimintakertomukset olivat kattavia. Monista pienistä puroista johtuen tilit näyttivät kuitenkin runsaan 12 000 euron miinusta. Seuran puheenjohtaja Esko Heikkinen vakuutti, että johtokunta on jo kiinnittänyt taloudenpitoon huomiota,  ja että seuran talous [...]

Kaiku palkitsi ja kuittasi menneen vuoden2023-08-19T11:56:23+03:00

Sarjanousuja, -säilymisiä ja putoamisia

Kaiun kakkos- ja kolmosjoukkueet päättivät lauantaina kautensa kakkosvisisioonassa. Kakkosjoukkue (Sami Ruohonen, Sam ja Joonatan Khosravi, Janne Vuorinen) jäi Tampereella ylemmässä jatkosarjassa neljänneksi eikä päässyt karsimaan noususta sarjaporrasta ylemmäs. Sami oli sarjan toiseksi paras pelaaja henkilökohtaisissa ottelusuhteissa. Kolmosjoukkue (Teppo Ahti, Esa Kanasuo, Janne Relander, Esko Heikkinen) pelasi Turussa kakkosdivisioonan alemmassa jatkolohkossa ja onnistui säilyttämään sarjapaikkansa. Näin Kaiulla on ensi kaudellakin kaksi joukkuetta kakkosdivisoonassa. Seuran nelos- ja vitosjoukkueet pelasivat lauantaina ja sunnuntaina kovan kotiturnauksen.  Nelosjoukkue (Rasmus Vesalainen, Matias Vesalainen, Antti Posti, Mika Lappalainen, Denis Fouxman) sijoittui nelosdivisioonan ylemmässä lohkossa toiseksi ja nousi [...]

Sarjanousuja, -säilymisiä ja putoamisia2023-08-19T11:56:23+03:00

Rasmukselle ja Matiakselle SM-kultaa

KoKa voitti pöytätenniksen alle 13-vuotiaiden junioreiden SM-kisan viikonlopulla Helsingissä. Joukkueessa pelasivat Vesalaisen kaksoset Matias ja Rasmus sekä vantaalainen Sam Khosravi, joka edustaa Kaikua. Loppuottelussa kukistui PT Espoo 3-2. Voitto oli todellinen joukkuevoitto, sillä jokainen pelaaja vastasi loppuottelussa yhdestä voittopisteestä. Sam voitti myös saman ikäluokan kaksinpelin ja sijoittui alle 15-vuotiaissa kolmanneksi. Vesalaiset olivat kumpikin kahdeksan parhaan joukossa 13-vuotiaissa. Pojat päätyivät kahdeksan parhaan joukkoon myös alle 15-vuotiaiden nelinpelissä. Alle 15-vuotiaiden joukkuekilpailussa KoKa oli samalla joukkueella toinen. Voiton vei PT Espoo, joka 13-vuotiaisiin verrattuna vahvisti joukkuettaan merkittävästi. Kaiku taisteli hyvin, mutta tuloksena oli 0-3 tappio. - [...]

Rasmukselle ja Matiakselle SM-kultaa2023-08-19T11:56:23+03:00

Kaiku karsii pääsarjapaikasta

KoKan pöytätenniksen pääsarjamiehistö saa viimevuotiseen tapaan karsia paikastaan ylimmällä sarjatasolla. Viimeisessä turnauksessa koskelaiset kukistivat LPTS:n 5-2 ja OPT-Vanan 5-1, mutta lopputuloksissa Kaiku jäi pisteen TIP-70:stä, joka säilytti sarjapaikkansa suoraan. Kaikulaisilla jäi viimeisestä kierroksesta jonkin verran hampaankoloon, sillä paikkansa mitalipeleissä jo varmistanut Espoo pelasi reilusti varamiehisenä ja antoi helpot sarjapisteet Tikkurilalle. Koskelaisten pisteet olivat lauantaina Alex Naumin ja Veikka Flemmingin varassa, sillä kumpikin voitti kaikki kaksinpelinsä ja vielä nelinpelin Lahtea vastaan. Riku Autio voitti päivän neljästä ottelustaan vain yhden. Alex Naumi pelasi mainion kauden ja oli sarjan paras pelaaja yhdessä Oulun [...]

Kaiku karsii pääsarjapaikasta2023-08-19T11:56:23+03:00

Kosken Kaiun kevätkokous 10. huhtikuuta

Seuran kevätkokous järjestetään tiistaina 10.4.2018 Osuuspankin auditoriossa. Tilaisuus alkaa kahvituksella klo 18.00 ja kokous alkaa klo 18.30. Esityslista alla. HUOM! Kokouksen yhteydessä on mahdollista täydentää jäsentietojaan sähköisessä seuramapissa.   Kosken Kaiku ry, seuran varsinaisen kevätkokouksen esityslista Paikka ja aika: Kosken Osuuspankin auditorio 10.4.2018 klo 18.30 Kokouksen avaus Palkitsemiset - Taustavaikuttajat ja lajien parhaat urheilijat Valitaan kokoukselle a.  puheenjohtaja b. sihteeri c. kaksi pöytäkirjan tarkastajaa d.ääntenlaskijat Todetaan a.  läsnäolijat b. äänioikeutetut jäsenet Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Esitetään vahvistettavaksi johtokunnan laatima toimintakertomus ja tilinpäätös ja esitetään toiminnantarkastajien antama lausunto sekä päätetään [...]

Kosken Kaiun kevätkokous 10. huhtikuuta2023-08-19T11:56:22+03:00

Jäsenmaksut 2018

Kosken Kaiun 2018 jäsenmaksulaskut ovat lähteneet. Jos olet tilannut paperilaskun kotiosoitteeseesi, odota ensi viikkoon, jotta posti ehtii perille. Jos olet tilannut jäsenmaksulaskun sähköpostiisi, laskun pitäisi olla jo siellä. Olemme siirtyneet jäsenmaksurekisterissä tietoturvalliseen ja piakkoin uudistuvan tietosuojalainsäädännön mukaiseen Seuramappiin. Se edellyttää, että jokaisen jäsenen tiedot ovat Seuramapissa. Jos omasi eivät vielä ole, voit lisätä ne etusivun alareunassa olevan Seuramappisivuston kautta. Jos tarvitset apua, ota yhteyttä Hanna Kanasuohon, hanna.kanasuo@outlook.com tai 044-906 0196.

Jäsenmaksut 20182023-08-19T11:56:23+03:00

Alex Naumille SM-hopeaa

Kaiun Alex Naumi pelasi väkevästi pöytätenniksen SM-kisoissa Helsingissä ja sijoittui kaksinpelissä toiseksi Benedek Oláhin jälkeen. Mitali on koskelaisen ensimmäinen kaksinpelissä SM-tasolla. Välierässä Naumi kukisti kisan yllättäjän, Turun Roope Kantolan. Loppuottelu maailmanlistalla sijalla 81 majailevaa Oláhian vastaan on varsin tiukka, mikä sai seinäjokisenkin antamaan tunnustusta vasta 16-vuotiaalle vastustajalleen. - Kuuudesta erästä neljä päättyi vasta jatkopalloilla. Sanoisin, että tasollisesti paras loppuottelu moneen vuoteen. Ennen muuta iloitsen siitä, että nyt minulla on vahvaa tukea kansainvälisissä peleissä. Se tietää hyvää esimerkiksi kevään MM-kisoja ajatellen. Alex tyytyi tappioonsa, mutta harmitteli muutamia menetettyjä eräpalloja, jotka olisivat [...]

Alex Naumille SM-hopeaa2023-08-19T11:56:23+03:00

Kaiku sai vain pisteen

KoKa saa unohtaa haaveet pöytätenniksen mestaruussarjan mitalipeleistä, sillä lauantain kierroksella koskelaiset hävisivät sekä PT 75:lle että PT Espoolle 2-5. Päivän saaliina oli vain Wegalta 3-4 tappiolla saatu yksi piste. Wegaa vastaan Alex Naumi voitti Riku Aution tavoin yhden ottelun ja nelinpelin Veikka Flemmingin kanssa. Kahdessä ensimmäisessä ottelussa Alex vastasi kaikista kavennuspisteistä. - Alex hoiti omat pelinsä yhtä tappiota lukuun ottamatta tyylikkäästi, mutta Riku ja Veikka kärsivät useampia tiukkoja tappioita. Riku kaatui pari viikkoa sitten ja loukkasi kylkensä, mikä vaivaa ainakin alitajunnassa edelleen. Veikalla oli hyviä johtotilanteita, mutta itseluottamus ei nyt riittänyt voittoihin, analysoi joukkueenjohtaja Jouni Flemming. Ennen kahta viimeistä kierrosta Kaiku on sarjataulukossa kolmanneksi viimeisenä eli toisen karsijan [...]

Kaiku sai vain pisteen2023-08-19T11:56:22+03:00

Kakkosdivisioonassa voittoja

Kakkosdivisioonan CD-lohkojen ylemmän jatkosarjan turnauksessa Hangossa KoKa 2 voitti HIK:n kakkosjoukkueen 6-0 ja BF-78:n 6-1. Kolmannessa ottelussa KoKa hävisi MBF:lle 3-6. Kaikulaiset pelasivat joukkueella Joonatan Khosravi, Sami Ruohonen ja Janne Vuorinen. Saaliina oli neljä sarjapistettä. Joukkue taistelee tiukasti paikasta kevään ykkösdivisioonakarsinnassa. Sarjatilanne linkin takaa. Kaiun kolmosjoukkue pelaa samojen lohkojen alempaa jatkosarjaa. Kotiturnauksensa avauspelissä kaikulaiset hävisivät Turun Pyrkivälle 3-6, mutta sitten kaatuivat niin PT 75:n kolmosjoukkue kuin HP:kin puhtaasti 6-1. Joukkueessa pelasivat Teppo Ahti, Esa Kanasuo, Janne Relander ja Esko Heikkinen. Neljä sarjapistettä  ei vielä varmistanut Kaiun sarjapaikkaa. Huhtikuussa pelattavaan viimeiseen [...]

Kakkosdivisioonassa voittoja2023-08-19T11:56:22+03:00

Mestaruussarjamiehistöllä tärkeä lauantai

Kaiun pöytätenniksen mestaruussarjamiehistö on lauantaina tosipaikan edessä. Helsingissä pelattavalta kierrokselta on tultava pisteitä, mikäli koskelaiset mielivät vielä kevään pudostuspeleihin. Ensimmäisenä vastaan asettuu sarjakärki PT 75. Se on hyvää lämmittelyä otteluihin PT Espoota ja Wegaa vastaan. Näiden otteluiden jälkeen nähdään, mikä on Kaiun todennäköinen sijoitus, kun sarja keväällä päättyy. Edessä voi olla mitalipelit, suora säilyminen tai paikka mestaruussarjakarsinnassa. - Vähän alkaa tuntua siltä, että kunto olisi löytymässä, arveli käsivaivoista syyskaudella kärsinyt Veikka Flemming.

Mestaruussarjamiehistöllä tärkeä lauantai2023-08-19T11:56:22+03:00
Go to Top