Alex Naumi nappasi miesten kaksinpelin hopeaa sunnuntaina Tampereella päättyneissä pöytätenniksen henkilökohtaisissa Suomen mestaruuskilpailuissa. Kultaa tuli miesten nelinpelissä Seinäjoen Benedek Oláhin kanssa jo neljännen kerran peräkkäin.
Kaksinpelin loppuottelun Naumi hävisi nelinpelikumppanilleen Oláhille, joka oli kisassa murskaavan ylivoimainen. Jo kymmenennen kaksinpelivoittonsa kuitannut seinäjokinen ei hävinnyt koko kisan aikana erääkään ja nousi Jarmo Jokisen rinnalle eniten miesten kaksinpelititteleitä voittaneena pelaajana.
– Nelinpelin voitto oli ihan kiva, mutta kaksinpelissä jäi vähän harmittamaan, että en pystynyt haastamaan Benedekiä oikein ollenkaan. Olin syöttö- ja syötönvastauspelissä jäljessä selvästi. Onneksi seuraava mahdollisuus tulee jo puolen vuoden päästä, Naumi kommentoi.
Kommentillaan Alex viittasi siihen, että kyseessä olivat ”rästikisat” viime keväältä. Normaalisti SM-kisat pelataan keväisin, ja tähän rytmiin tähdätään taas ensi maaliskuussa.
Muista kaikulaisista Sam Khosravi oli kaksinpelin puolivälierissä mutta kärsi selvän tappion Otto Tennilälle. Riku Autio puolestaan jäi 16 parhaan joukkoon hävitessään 2-4 Miikka O´Connorille.
Alex mietteliäänä ennen kaksinpelin loppuottelua.
Pöytätenniksen SM-kisat Tampere

Miesten kaksinpeli
1. Benedek Oláh, Seinäjoen Sisu 4-0
2. Alex Naumi, Kosken Kaiku
3. Otto Tennilä, PT 75
3. Aleksi Räsänen, PT Espoo

Miesten nelinpeli
1. Benedek Oláh, SeSi / Alex Naumi, KoKa 3-0
2. Samuli Soine, TIP-70 / Toni Soine, PT Espoo
3. Otto Tennilä / Miikka O’Connor, PT 75
3. Mika Räsänen / Lauri Hakaste, PT Espoo

KoKan SM-mitalit kautta historian