Kaiun Alex Naumin mainiosti käynnistynyt pöytätenniskausi sai jatkoa viikonlopulla Viron Rakveressä, kun koskelainen ylsi uransa ensimmäiseen miesten kaksinpeliin Pohjois-Euroopan mestaruuteen. Suomelle mestaruus on historian toinen, sillä Benedek Oláh oli paras Liettuassa kaksi vuotta sitten.
Naumi kohtasi Rakveren loppuottelussa maanmiehensä Aleksi Räsäsen, joka taipui lopulta 4-3 lukemiin. Naumi johti ottelua jo 3-1, mutta Räsänen onnistui viemään pelin ratkaisuerään. Sen koskelainen nappasi 11-9.
– Ensimmäinen kaksinpelin aikuisten Pohjois-Euroopan mestaruus voitto tuntuu tietenkin hyvältä. Loppuottelu Aleksia vastaan oli yhtä tiukkan kuin SM-kisoissa, mutta onnistuin taas ratkaisupaikoissa hyvin. Etenkin syöttö ja kämmenyönti toimivat todella hyvin, mestari arvioi pelien tauottua.
Naumi oli loppuotteluun asti kaksinpeleissä täysin ylivoimainen, sillä hän ei hävinnyt sitä ennen kisasssa erääkään. Yhdessä finaalivastustajansa kanssa hän nappasi vielä nelinpelin voiton lähes näytöstyyliin. Tämä mestaruus oli jo toinen perättäinen, sillä kaksi vuotta sitten hän oli paras Oláhin kanssa.
Suomen mestari Alex Naumi on nyt myös Pohjois-Euroopan mestari.
– Rystyllä minulla oli vielä uuden kumini kanssa vähän ongelmia, mutta sitä on vain opittava käyttämään paremmin, mestari jatkoi. Suomen päävalmentaja Mattias Bergkvist ei nähnyt rystynkään käytössä moitittavaa.
– Aika vähän vastustajat palloa sinne edes löivät, mutta minusta sekin puoli toimi hyvin. Ja poikien nelinpeli oli ajoittain suorastaan fantastista, Bergkvist arvioi.
Kaiun mestaruussarjapelit käynnistyvät tulevana sunnuntaina Tampereella. Oláh on mukana joukkueessa ja suoraan Puolasta matkaava Naumi ehtinee hänkin ainakin toiseen peliin.