”Vanha Kosken Kaiku” 1962-1983
Tämän osan rakentelu on ikuisuusprojekti, sillä uutta tietoa tuntuu kertyvän pikku hiljaa. Arkistomateriaalia on kerätty mm. Samuli Laaksoselta, Kirsti Lappalaiselta ja Jouko Mannilta.
Valitettavasti koskelaisen pöytätenniksen tarkka alkamisajankohta on ainakin toistaiseksi hämärän peitossa. Samuli Laaksosen muistikuvan mukaan ”vuosi 1962 on hyvä arvaus”. Noihin aikoihin Loimaalla pingiskipinänsä saanut kelloseppä Martti ”Masa” Lappalainen toimitti Nuortentuvan punttikopin (putkan vieressä alhaalla) omatekoisen lastulevypöydän. Masan kanssa palloa iskivät ainakin Jussi Kivilehto, Antero Korvela ja Kari Toijala.
Samuli nosteli siihen aikaan painoja samassa tilassa ja jäi katselemaan uutta lajia, aiempi palloilulaji pesäpallo kun oli jäänyt kunnassa taka-alalle. Paikalla oli myös pikkuveli Juhani (Laaksonen), mutta pelaamaan ei oikein mahtunut. Hätiin tuli kuitenkin Pekka Laaksonen, joka kehitteli ensin Pukimon tehtaalle leikkuupöydistä ensimmäisen pöydän ja hankki sittemmin paikalle ”oikean” lastulevypöydän, jossa oli jopa reunamaalaukset. Tässä vaiheessa innokas pelimies oli myös tehtaan mallimestari Niilo Kangasmäki.
Seuraava ja jo kaikille yhteinen pelipaikka oli Nuortentuvan ylin kerros. Mukaan olivat myös jo tulleet Mannin veljekset Olli ja Jouko. Edellinen – nyttemmin Turun apulaiskaupunginjohtaja ja mm. Suomen Bridgeliiton puheenjohtaja – pelasi omintakeisesti aasialaisten suosimalla kynänvarsiotteella ja kehittyikin lopulta A-luokan pelaajaksi ja maamme kaikkien aikojen parhaaksi tämän tyylin pelaajaksi.
Seuraava pelipaikka oli Nuortentuvan nykyinen kahvio, seuraavaksi jo tanssisali. Tässä vaiheessa mukana olivat mm. Olli Selimaa, Kari Kakko, Markku Tervomaa (joka on Jonna Tervomaan setä) Jouko Kujala, Jouko ja Hemmo Olander sekä naisjunioreissa SM-mitalillekin yltänyt Krista Manni. Pelipaikkana sali on hankala, sillä se oli kesällä kuuma ja ns. ikkunaseinää vastaan oli todella paha pelata; pallo hävisi kovassa ilta-auringossa välillä näkymättömiin. No, pöydät sai toisinkin päin.
Salin varsinainen koskelainen salainen ase on kuitenkin liukas lattia: se oli monta vuotta myrkkyä ulkopaikkakuntien sarjapelaajille, joille liukastelu oli uutta. Koskelaisten salainen ase oli Wettex-tiskiliina, joita pelaaja tarvitsi kaksi: toisen mailan pesemiseen, toisen lattialle märäksi rätiksi. Tähän kastettiin tossut pidon lisäämiseksi aina muutaman pallon jälkeen.
Toinen koskelainen erikoisuus oli oma termi ”syötti”, joka korvasi yleisesti käytetyn ”syötön”. ”Syöttien” todellinen erikoisosaaja oli Jouko Manni, joka edelleenkin kantaa kunnia pelaajana, jolla monien mielestä on suomalaisen pöytätenniksen kaikkien aikojen kieroimmat tai ainakin kovakierteisimmät syötöt.
Tässä vaiheessa, noin 60-luvun puolivälissä, Masa hankki Koskelle vieraiksi ja opastajiksi kaksi todellista turkulaista osaajaa. Pauli Makkonen oli maan taitavimpia valmentajia, Tapio Penttilä taas moninkertainen kaksinpelin Suomenmestari. Pelaajia kävi myös Salosta, ja Eino Korhonen sekä kaudeksi 2003-04 kaikulaiseksi muuttanut Raimo Salonen olivat tuttuja vieraita Nuortentuvalla. Silloin tällöin salilla vieraili myös Mustialassa opiskellut Kimmo Hovi, joka viime vuosituhannen lopulla toimi Pöytätennisliiton puheenjohtajana.
Ensimmäinen ostettu pöytä oli Mellis, joka vielä nykyäänkin taitaa raskaiden Stiga-pöytien tavoin toimia Nuortentuvalla pitojen ruokapöytänä. Näitä pöytiä ennen Martti Lappalainen oli jo ehtinyt rakentaa myös ”Masa” -pöydän ja rakensi innokkaana myös robottia (ks. oma teksti). Toinen koskelaisen pöytätenniksen voimamies Jouko Manni puolestaan rakensi aikanaan Martti Aution kanssa kanssa ”JoMa” -pöydän, mutta tästä tuotteesta ei kuitenkaan tullut sen suurempaa menestystä.
Aivan 60-luvun lopulla ja 70-luvun alkupuolella ”tuvalle” putkahtivat mm. Esko Heikkinen, Paavo Laaksonen, Kari Laine, Kari Ojala, Antti Posti, Martti Tuominen sekä Yleniuksen pitkätukkaiset veljekset Jyrki ja Timo. Esko voitti Jyrkin kanssa historian ensimmäisen Nappuliiga-SM:n vuonna 1972 ja Paavon kanssa toisen vuotta myöhemmin. Vuonna 1974 Stigan mestarijoukkueessa oli jalkapalloilijana paljon tunnetummaksi tullut Pasi Rautiainen. Näistä vuosista alkoi Eskon aikakausi, jolloin hän voitti niin alle 14- kuin alle 17-vuotiaiden junioreiden SM-kullan ja kerran myös junioreiden nelinpelin Suomenmestaruuden. Esko pelasi myös kolmissa junioreiden EM-kilpailuissa ja sai kerran Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa pronssia.
Kesiksi tarvittiin harjoituspaikkoja, joissa sai pelata milloin tahansa. Samuli Laaksonen vei tehtaan pöydän ”anoppilaansa” Lehtilään ja houkutteli peliin myös Jaakko Laineen. Kari Laine puolestaan löysi pöydälle paikan Halikkolan Sättärin liiteristä.
Yhteiskoulun salilla saatiin järjestää kilpailuja jo 70-luvun alusta alkaen, mutta harjoitussaliksi se saatiin vasta vuosikymmenen puolivälissä. ”Kosken Malja” oli näihin aikoihin Suomen suurimpia pöytätenniskilpailuja ja jonkin ajan päästä Jouko Manni ideoi Koskelle myös maan parhaimpien pelaajien TOP-20 -turnauksen sekä erittäin aktiivisen kesäleiritoiminnan.
Kosken Maljan suuria koskelaishetkiä oli 1971, kun pelaajana B-luokkaan yltänyt Samuli Laaksonen meni ja kukisti entisen Suomenmestarin Lars Långstedtin. Vuonna 1973 14-vuotias Esko Heikkinen kukisti maajoukkuemies Pentti Vihkon ja toisen entisen mestarin Tapio Penttilän ja sijoittui miesten kaksinpelissä kolmanneksi.
Ensimmäisen koskelaisen kilpailullisen läpilyönnin teki kuitenkin Juhani Laaksonen, jonka pelitaidot noteerattiin jo SVUL:n Helsingissä 1966. Jouko Manni räväytti junioreiden SM-kilpailuissa 1970 sijoittuen toiseksi ja päästen samalla myös junioreiden EM-kilpailuihin. Jouko, Olli Selimaa ja Jouko Olander olivat SM-pronssilla saman vuoden alle 17-vuotiaiden joukkuekilpailuissa.
1970-luku oli monella tapaa aktiivista pingisaikaa Koskella. V.R. Lehtisen K-kaupasta saattoi ostaa useamman laatuisia palloja ja moni pikkupoika kävi ihailemassa Stigan hienoa Marita Neidert -mailaa. Minnehän sekin joutui?
Vuosikymmenen puolivälissä Koskella vieraili joukkue Unkarista, jota vastaan Kaiku otteli ystävyyskamppailun. Kosken Maljassa puolestaan oli osanottajia Ruotsista, ja vierailipa Koskella niin Norjan kuin Italian maajoukkueetkin. Hurjinta oli kuitenkin se, kun Koskella nähtiin kiinalaispelaajia.
Aivan vuosikymmenen lopulla kaikulaiset osallistuivat myös seurajoukkueella (Autio, Heikkinen, Manni) USA:n avoimiin mestaruuskilpailuihin New Yorkissa. Jouko ja Harry Serlo olivat jo vuotta ennen kierrelleet USA:ssa useammankin seuran vieraana.
Toiminnan sielu Martti Lappalainen oli jo 60-luvulla hankkinut Pentti ”Pätkä” Tuomiselta Helsingistä kovan luokan Butterfly -mailoja. Samuli Laaksonen muistaa omansa vieläkin: se oli Agnes Simon. Jos jostakin löytyisi nyt tämän ajan mailoja, ne olisivat todellisia aarteita.
Martti Lappalaista ei koskelaisen pingiksen yhteydessä voi kehua liikaa. Roboteista ja pöydistä on jo puhuttu, mutta varsin huomattavaa on, että jo 60-luvulla – Masan ansiosta – seura maksoi kaikki osanottomaksut ja jopa kilometrirahoja omien autojen käyttäjille.
Samuli Laaksosen mukaan silloin kilpailtiinkin paljon. Palkinnot olivat tavaraa, ja Laaksosen perheessä mm. on edelleen käytössä noin 35 vuotta sitten Tampereelta voitettu termoskannu. Esko Heikkisen vaimo Riitta teki saman havainnon 80-luvun lopulla, kun Halikkolasta löytyi TV-laatikon verran erilaista lasitavaraa: Riihimäen ja Iittalan lasit ovat tänään oikeasti arvokkaita.
Mutta edelleen Masasta, joka toimi vuosia mm. Pöytätennisliiton leirijohtajana Pajulahden Urheiluopistolla. Siellä hän osallistui itsekin valmentajakursseille ja toi tietoa Koskelle. Masaa ei tuolloin arvostettu niinkään valmentajana kuin seurajohtajana, mutta joka tapauksessa koko koskelainen pöytätennis kietoutui kuitenkin hänen ympärilleen. – Masa oli tasapuolinen motivoija, joka hankki varusteet ja järjesti peliasut sekä pelimatkat, Samuli muistelee.
Masa tuumasi sanoa, että juniori alkaa heti pärjätä kisoissa, kun ensin voittaa hänet harjoituksissa. Itse hän nousi pelaajana B-luokkaan, kuten myös Juhani ja Samuli Laaksonen sekä Antti Posti. Olli Mannista, Martti Tuomisesta ja Jyrki Yleniuksesta tuli A-luokan pelaajia, Esko Heikkinen ja Jouko Manni pelasivat Valioluokassa ja maan 10 parhaan pelaajan joukossa. Tällöin Eskon seura tosin oli Tampereen KooVee.
Näiden nimien lisäksi koskelaisuutta on muissakin tunnetuissa pöytätennisnimissä. Koskelta ovat nimittäin lähteneet niin Juha ja Kalle Päivärinnan isä Pentti kuin Jouni Flemmingin äiti Ailakin (os. Hörkkö).
Kovia vahvistuksia ja mestaruussarjan voitto
KoKa lähti alimmalle sarjatasolle eli Maakuntasarjaan 60-luvulla ja nousi Suomi-sarjaan seuraavan vuosikymmenen alussa. Haaveeksi asetettiin nousu mestaruussarjaan, joka toteutui kuitenkin vasta keväällä 1973, kun Jouko Manni oli hankkinut seuraan helsinkiläisen pelikaverinsa Antti Puurusen.
Saman vuoden syksyllä KoKaan liittyi Pöytätennisliiton nykyinen puheenjohtaja Asko Rasinen ja seuraavana vuonna Harry Serlo. Mestaruushaaveista alettiin puhua tosissaan syksyllä 1977, kun Jouko kontaktiensa avulla hankki Kaikuun myös maan silloisen ykköspelaajan Martti Aution.
Pieni sivujuonnekin ”vahvistustarinoissa” oli vuosi 1974, kun KoKa pyrki junioreiden joukkuekisan Suomenmestariksi rekrytoimalla Esko Heikkisen kumppaniksi Jukka Heinon ja Juhani Taskisen Turusta. Vierailu oli kuitenkin vaatimaton, kun Stiga löi välierässä KoKan 5-2 ja ”vahvistukset” jäivät ottelussa kokoaan voitoitta.
Martti Autio voitti KoKalaisena miesten Suomenmestaruuden vuonna 1979 ja Harry Serlon kanssa nelinpelin kolmasti peräkkäin vuosina 1978-80. Koskelaisen pingiksen kovin juttu oli kuitenkin mestaruussarjan voitto vuonna 1980. Joukkueessa pelasivat Autio, Serlo, Jouko Manni ja Esko Heikkinen.
Mestaruusvuoden jälkeen mestaruussarjamiehistö jätti Kosken siten, että Autio, Serlo ja Manni perustivat Turkuun Kaiku-80 -nimisen seuran ja Heikkinen jatkoi uraansa mestaruussarjaan nousseessa tamperelaisessa KooVeessa. Mainittakoon, että jo tätä ennen oli perustettu mm. Helsingin ja Turun Kaiku. Jyväskylän Kaiku oli sekin olemassa ainakin paperilla.
Emoseura KoKan pingis pyristeli vielä pari vuotta maakuntasarjatasolla lähinnä Samuli Laaksosen, Martti Tuomisen ja Jyrki Yleniuksen voimin. Martti Lappalainen lupasi julkisessa sanassa, että ”Kaiku tulee vielä”. Ja tulihan se. Aikaa meni vain melko tasan 20 vuotta.
Masan pingisrobotti
Kosken pingiksen isä Martti Lappalainen oli monipuolinen ideanikkari, joka kellosepän ammatin ohella mm. patentoi rimoista tehtävät shakkinappulat ja lähetti kirjoittamiaan sketsejä Spede-Show -ohjelmaan.
1960-luvulla Masa herätti huomiota rakentamalla ensin ”Masa” -pöydän. Varsinainen pommi oli kuitenkin koko pöytätennisvaltakunnassa huomiota herättänyt pingisrobotti. Idean Masa oli saanut ruotsalaisesta Stiga-robotista.
Se oli laite, joka sylki kierteisiä palloja automaattisesti. Koska laite on kuitenkin mekaaninen ja sen antama pallo siten erilaista kuin oikean pelaajan pallo, aikaansa vuosikausia edellä ollut laite unohtui. Esimerkiksi vasta-alkajien opettamisessa se olisi kuitenkin mainio laite.
KoKan pingiksen historiaa varten tehdyssä katselmuksessa robotti löytyi Kirsti Lappalaisen kellarista. Jaoston nykyinen monitoimimies Esko Akkanen vei sen kotiinsa Kuusjoelle ja takasi, että laite tulee takaisin Koskelle toimintakuntoisena! Saa nähdä…
Martti Lappalaisen kirjoittama Kosken Kaiun pöytätenniksen historia KoKa:n 60-vuotisjulkaisussa vuodelta 1985:
