Palautushölkkä2023-08-19T11:56:18+03:00

PALAUTUSHÖLKKÄ

Kaiku ei vuonna 2022 järjestä perinteistä Kohaushölkkää. Sen sijaan järjestämme Kohauksen jälkeisenä maanantaina 1.8.2022 klo 18-20 kaikkien kuntalaisten kuntoilutapahtuman eli Palautushölkän.

Urheilukentän maaston pururadalla sekä metsälenkillä toteutettava Palautushölkkä on koko perheen iloinen kuntoiluilta.

Tilaisuus alkaa Johanna Heikkilän vetämällä yhteisellä alkuverryttelyllä. Sen jälkeen hölkätään/kävellään valitulla reitillä. ”Perusoletuksena” on, että hölkkääjät kiertävät metsälenkkiä ja perheet liikkuvat pururadalla. Pururadalla on lisäksi rasteja, joissa on jokin tehtävä.

Jokaisen kierroksen jälkeen laitetaan nuppineula tauluun. Näin saamme selville yhteisten kierrosten lukumäärän ja siten myös illan yhteisen kilometrimäärän. Liikunta-aikaa on kaksi tuntia.

 

Ajankohtaista

Go to Top