Historia 2017-12-05T12:19:46+00:00

KAIKULAISTEN SM-MITALIT KAUTTA AIKAIN

SM-mitalit.pdf

MENNEET KAUDET

Toimintakertomus_2016.pdf

Toimintakertomus_2015.pdf

2014

Pöytätennisvuosi 2014 oli KoKan pöytätennikselle taas kerran menestyksekäs. Eri SM-kisoista pelaajamme saavuttivat yhteensä 15 mitalia, joista peräti seitsemän oli kultaista. Hienoimpia saavutuksia olivat Nappulaliigan joukkuekilpailun voitto kolmatta kertaa peräkkäin, Veikka Flemmingin ja Alex Naumin A-luokan nelinpelin kulta sekä Sami Ruohosen A-luokan pronssi.  Alex, Miro Seitz ja Veeti Valasti muodostivat maan ylivoimaisesti parhaan alle 13-vuotiaiden joukkueen.

Veikka oli Suomen paras alle 15-vuotias pelaaja ja Alex Suomen paras alle 14-vuotias pelaaja vuonna 2014. Miro seurasi Alexia maan toiseksi parhaana alle 14-vuotiaana pelaajana. Riku Autio on jatkanut nousuaan kohti Suomen kovinta kärkeä ja nousi miesten ratinglistalla jo kymmenen parhaan pelaajan joukkoon.

Pöytätennisliiton ratingissa maan kaikki pelaajat saavat henkilökohtaiset rating-pisteensä ja sijoituksensa. Vuoden päättyessä Rikun sijoitus miesten listalla oli 9, Veikan 33, Alexin 36 ja Samin 48. Alle 17- vuotiaiden listalla Veikka oli ykkönen ja Alex kakkonen. Alle 15-vuotiaiden listalla Veikka oli ykkönen, Alex kakkonen, Miro kahdeksas ja Veeti yhdestoista. Alle 13-vuotiaiden listalla Alex oli ykkönen ja Miro jaetulla kakkossijalla.

Ykkösdivisioonan joukkue (Riku, Sami ja Veikka, valmentajana Jouni Flemming) jäi keväällä niukasti ulos SM-karsinnoista. Syksyllä joukkueeseen liittyi Alex ja vuodenvaihteessa joukkue on hyvissä asemissa sarjan kärjessä. Myös kakkos- ja kolmosdivisioonan joukkueemme säilyttivät keväällä sarjapaikkansa. KoKa 2:ssa pelasivat Esko Heikkinen, Teppo Ahti, Markus Heikkinen ja Alex. KoKa 3 muodostui nuorista ja vähän vanhemmista pelaajista eli Mika Lappalainen, Antti Posti, Miro ja Veeti. Syksyllä joukkueiden peli sujui hyvin ja paikat ylemmissä jatkosarjoissa varmistivat sarjapaikan myös ensi kaudelle.

Kakkosdivisioonassa pelaavat Tukasta KoKaan siirtynyt Janne Vuorinen, Teppo, Miro ja Veeti. Jouni ehti pelaamaan muutaman pelin ennen loukkantumistaan. Kolmosdivisioonan joukkueemme muodostuu veteraani pelaajista, joukkueessa pelaavat Esko H., Mika, Antti ja uutena kasvona Denis Fouxman.

Keväällä KoKa 4 ja KoKa 5 pelasivat vitosdivisoonassa. Toinen joukkeista nousi neloseen eli joukkue Esko Akkanen, Denis, Kalevi Kyrölä ja Urmas Liivo. Toisessa joukkueessa pelasivat Erkki Henttinen, Markku Reiman, Jari Suutari ja sydänleikkauksesta toipunut Jouni Flemming myös muutaman pelin. Syksyllä KoKalla oli siis joukkue sekä nelosdivisioonassa että vitosdivisioonassa. Nelosta pelaavat Urmas, Markku, Erkki ja Jari sekä vitosta Teemu Mattila, Esko A. ja Esa Kanasuo.

Seuran pelaajat osallistuivat vuoden aikana useisiin kansallisiin kisoihin. Finlandia Openissa seuran pelaajista mukana olivat Riku, Veikka ja Alex. Riku pelasi mainosti TOP-12 turnauksessa sijoittuen hienosti seitsemänneksi ja häviten kisassa vain yhden ottelun. Vuosi sitten harrastuksen aloittaneet Esa Kanasuo sekä Matias ja Rasmus Vesalainen osallistuivat innokkaasti harjoituksiin ja ensimmäisiin kilpailuihinsa. Menestystäkin tuli, kun Rasmus voitti ARF Cupissa M8 luokan ja Matias oli M10 luokan kolmonen. Esa pelasi ensimmäiset divaripelinsä KoKa 5:n riveissä.

Kauden näkyvin tapahtumamme Kosken Malja GP järjestettiin tammikuussa yhdeksännen kerran. Miesten kaksinpelin voiton nappasi toisen kerran peräkkäin Suomen ykköspelaaja Pentti Olah. Seuran omista pelaajista luokkavoittajia olivat: Riku R2250, Sami MK ja R2000 ja Veikka M15 ja M17. Syksyn kisat aloitettiin Turun Piirinmestaruuskisoilla Kosken Liikuntahallissa. Piirinmestareiksi seuran pelaajista ylsivät Riku (MK), Veikka (M15), Miro (M13 ja R2000) sekä kisoissa Ahvenanmaalta vieraillut Mika Pylkkänen (R1200).  Seura järjesti lisäksi keväällä ykkösdivarikierroksen ja syksyllä sekä ykkös- että kakkosdivarikierrokset.

Seuran harjoitukset olivat koulun salilla pääasiassa keskiviikkona, perjantaina ja viikonloppuna. Harjoituksissa kävi varsin säännöllisesti 10–15 pelaajaa. Jouni Flemming veti pääsääntöisesti keskiviikon treenit ja Esko aina ollessaan harjoituksissa. Lisäksi maajoukkueen päävalmentaja Mattias Bergkvist vieraili pari kertaa Koskella vetämässä harjoitukset.

Veikka, Alex ja Miro kuuluvat myös seuran Tehoryhmään, joka on koottu eri lajiryhmien nuorista harrastajista. Lähinnä fysiikkatreeneihin keskittyvä ryhmä kokoontuu joka maanantai.

Riku, Veikka, Alex, Miro ja Veeti osallistuivat useimpiin Pöytätennisliiton järjestämiin leireihin vuoden aikana. Leirien vetäjänä toimi pääasiassa Maajoukkueen päävalmentaja Mattias Bergkvist.  Pöytätennisliiton ja Kaiun yhteistyössä järjestämä kesäleiri pidettiin Koskella jo 12. vuotta peräkkäin ja leirille osallistuivat kaikki junioripelaajamme.

Veikka ja Alex valittiin kesällä edustamaan Suomea junioreiden Euroopan mestaruuskilpailuihin Riva del Gardaan Italiaan. Pojat muodostivat siellä Suomen kadettijoukkueen. Kaksikko edusti Suomea myös juniorien Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuissa Haapsalussa, josta tuliaisina oli kadettiluokan joukkuehopea sekä henkilökohtaisen luokan hopea (Veikka) ja pronssi (Alex).

Lisäksi he osallistuivat toukokuussa Puolan avoimiin mestaruuskisoihin Suomen joukkueessa. Veikka, Alex ja Miro kävivät lisäksi kilpailemassa vuoden aikana sekä Ruotsissa että Virossa. Syksyllä Alex osallistui Ängby International kilpailuun, jossa voitti kovatasoisen 13-vuotiaiden luokan sekä minikadettien joukkuepronssia yhdessä Benjamin Brinarun kanssa. Joulukuun Eslöv Internationella kilpailusta Alexilla oli tuliaisina 14-vuotiaiden luokan hopea.

Syksyllä Riku pelasi Norjan ykkösdivisioonaa, Veikka Viron mestaruussarjaa ja Alex Ruotsin kolmosdivisioonaa kotimaan sarjapelien lisäksi. Pelaajista Alex osallistui vuoden aikana usealle leirille mm. EuroKids leirille Luxemburgissa, kahdelle EuroTalents leirille ensin Luxemburgissa ja jatkoleirille Saarbrückenissä Saksassa sekä Ängbyn leirille Ruotsissa, jossa mukana oli myös Miro.

Keväällä KoKan Pöytätennisjaostoon kuuluivat puheenjohtaja Esko Heikkisen lisäksi Esko Akkanen, Pasi Autio, Jouko Flemming, Markus Heikkinen, Pertti Kujala, Tero Naumi, Antti Posti, Jarmo Ruohonen, Marko Seitz ja Jyrki Ylenius.

Syksyllä jaoston kokoonpano muuttui jonkin verran: puheenjohtaja Tero Naumi, Esko Akkanen, Pasi Autio, Jouko Flemming, Esko Heikkinen, Antti Posti, Jarmo Ruohonen, Marko Seitz, Timo Vesalainen ja Jyrki Ylenius. Jaosto kävi aktiivista sähköpostikeskustelua ja kokoontui virallisesti kolmasti. Talkoihin osallistui jaoston ja pelaajien lisäksi iso joukko pelaajien perheenjäseniä.

Pöytätennisliiton toiminnassa Esko Heikkinen valittiin syyskokouksessa SPTL:n puheenjohtajaksi. Lisäksi Esko on työvaliokunnan puheenjohtaja ja sääntövaliokunnan jäsen.

2013

Pöytätennisvuosi 2013 oli KoKalle taas kerran monessa mielessä seuran kaikkien aikojen paras. Eri SM-kisoista saaliina oli yhteensä 18 mitalia, joista peräti seitsemän oli kultaista. Veikka Flemming, Alex Naumi ja Miro Seitz olivat varsinaisia mitalirohmuja ja muodostivat maan ylivoimaisesti parhaan alle 13-vuotiaiden joukkueen.

Joukkueeseen kuuluu myös Suomen kaikkien aikojen parhaimpiin pelaajiin kuuluvan vantaalaisen Pasi Valastin poika Veeti, joka jo muutama vuosi sitten halusi edustaa KoKaa Alexin ja Miron kaverina. Alex, Miro ja Veeti hallitsivat Nappulaliigaa. Pojat saivat pronssia jopa alle 17-vuotiaiden joukkuekilpailussa. Veikan ja Alexin voitto alle 15-vuotiaiden nelinpelissä oli kauden kovimpia saavutuksia. Sama kaksikko vei kaksoisvoiton myös alle 13-vuotiaiden SM-kisoissa.

Riku Aution kehitystä haittasi armeijavuosi, mutta RIku oli silti miesten ykkösdivisioonan paras pelaaja keväällä ja pelasi edelleen sarjaotteluita myös Norjassa. Rikun kauden paras saavutus oli ehdottomasti yltäminen maan 12 parhaan pelaajan Top-12 – lopputurnaukseen, jossa ensikertalaisen lopullinen sijoitus oli 10.

Myös Sami Ruohonen rutinoitui ykkösdivisioonan runkopelaajaksi, jonne hän syyskaudeksi sai Rikun kanssa seurakseen Veikka Flemmingin, kun setämies Jouni vetäytyi joukkueenjohtotehtäviin. Vielä keväällä KoKa ylsi kuitenkin vanhalla kokoonpanolla toisen kerran peräkkäin mestaruussarjakarsintaan hienon ykkösdivisioonakauden päätteeksi. Koskella järjestettiin myös ykkösdivisioonan turnaus.

Alex Naumi nousi maan selvästi parhaaksi alle 13-vuotiaaksi pelaajaksi ja leireili ja kisaili paljon myös ulkomailla. Syksyllä pelatussa B-SM:ssä Alex sijoittui toiseksi. Miro Seitz seurasi Alexia maan toiseksi parhaana alle 12-vuotiaana pelaajana. Alex leiri vuoden aikana mm. EuroKids-leirillä Montenegrossa, jossa tuliaisina oli hieno kakkossija leirikilpailuissa, ITTF Hopes leirillä Itävallassa.

Ängbyn leirillä Ruotsissa olivat myös Miro ja Veikka. Pojat kävivät kilpailemassa vuoden aikana useamman kerran sekä Ruotsissa että Virossa. Veikka ja Alex edustivat Suomea juniorien Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuissa Haapsalussa. Veikka oli maan paras alle 14-vuotias pelaaja ja pääsi kesällä edustamaan Suomea myös junioreiden Euroopan mestaruuskilpailuihin Tsekkeihin. Keväällä Veikka oli Suomen joukkueessa Puolan avoimissa mestaruuskisoissa.

KoKa 2 säilytti paikkansa kakkosdivisioonassa (Teppo Ahti, Veikka Flemming ja Markus Heikkinen) keväällä helposti. Syksyllä Alex Naumi korvasi Veikan ja myös Esko Heikkinen lähti mukaan kakkosjoukkueeseen. Sarjapaikka ensi kaudeksi kakkosdivisioonassa varmistui jo syksyn pelien perusteella etenkin Alexin hienojen pelien myötä. Kakkosen toinen syysturnaus pelattiin Koskella. Myös KoKa 3:n paikka kolmosdivisioonassa varmistui jo syksyllä (Mika Lappalainen, Antti Posti, Miro Seitz ja Veeti Valasti). Varsinkin Miron ja Veetin otteet syyskierroksella olivat yllättävän vahvoja.

KoKa 4 ja Koka 5 pelasivat viitosdivisioonaa ”ulkokuntalaisvoimin” Esko Akkasen, Erkki Henttisen, Urmas Liivon, Kalevi Kyrölän, Markku Reimanin ja Jari Suutarin toimesta. Ainakin toisen joukkueen nousu sarjaporrasta ylemmäs näytti jo syksyn pelien jälkeen lähes varmalta.

Kauden näkyvin tapahtumamme Kosken Malja GP järjestettiin tammikuussa kahdeksannen kerran. Miesten kaksinpelin voiton nappasi ensimmäisen kerran Suomen ykköspelaaja Pentti Olah. Järjestelyt sujuivat mallikkaasti kuten myös syksyn joukkueiden SM-kilpailuissa, jotka KoKa järjesti toisen kerran kahden vuoden sisällä. Riku Autio oli A-luokan kaksinpelissä pronssilla ja vei pronssia myös nelinpelissä Sami Ruohosen kanssa. SM-kisojen markkinointiponnistelujen myötä kalustotilanne parani, sillä saimme kunnan ja Stigan avustuksella hankittua kaksi uutta pöytää sekä hienot pyyhetelineet.

Kesällä Kaiku sai saksalaisvieraita, kun Cottbusin joukkue teki vastavierain Suomeen ja pelasi ystävyysottelun koskelaisia vastaan. Elokuussa Pöytätennisliiton päävalmentaja Mattias Berkgvist kävi antamassa henkilökohtaista valmennusta junioreillemme.

Syksyn piirinmestaruuskisoista Koskelle Turusta matkasi mukavat viisi kultamitalia ja kourallinen himmeämpiä. Urmas Liivo voitti 1400-luokan ja Sami Ruohonen sijoittui toiseksi sekä miesten kaksinpelissä että miesten nelinpelissä yhdessä Turun Joonas Paasioksan kanssa.

Pöytätennisliiton ratingissa maan kaikki pelaajat saavat henkilökohtaiset rating-pisteensä ja sijoituksensa. Vuoden päättyessä Riku Aution sijoitus miesten listalla oli 31, Veikka Flemmingin 62, Alex Naumin 63 ja Sami Ruohosen 96. Alle 15-vuotiaiden listalla Veikka oli ykkönen ja Alex kakkonen. Alle 13-vuotiaiden listalla Alex oli ykkönen, Miro viides ja Veeti kymmenes.

Veikka, Alex, Miro ja Veeti osallistuivat useimpiin Pöytätennisliiton järjestämiin leireihin vuoden aikana. Myös Pöytätennisliiton ja Kaiun yhteistyössä järjestämä kesäleiri pidettiin Koskella jo 11. vuotta peräkkäin.

Pöytätennisliiton toiminnassa Esko Heikkinen istui sääntö- sekä kilpaurheilu valiokunnassa ja myös hallituksen varajäsenenä sekä liiton varsinaisena edustajana Suomen Olympiakomitean valtuuskunnassa. Syksyn liittokokouksessa Kosken SM-kisojen yhteydessä Esko valittiin hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.

Harjoituksia jatkettiin edelleen tiiviisti koulun salilla. Kaiken kaikkiaan harjoituksissa kävi varsin säännöllisesti 10-15 pelaajaa. Syksyllä aloitettiin myös uusi pingiskoulu, jonka osanottajat kävivät harjoituksissa kerran viikossa Veikan, Alexin, Miron ja Jouko Flemmingin ohjauksessa.

Pöytätennisjaostoon kuuluivat puheenjohtaja Esko Heikkisen lisäksi Esko Akkanen, Pasi Autio, Jouko Flemming, Markus Heikkinen, Pertti Kujala, Tero Naumi, Antti Posti, Jarmo Ruohonen, Marko Seitz ja Jyrki Ylenius.

Jaosto kävi jatkuvaa sähköpostikeskustelua ja kokoontui virallisesti kolmasti. Lisäksi kesäkuussa saksalaisvierailun yhteydessä järjestettiin pöytätennisväen saunailta Osuuspankin tiloissa Kerkolassa.

2012

Pöytätennisvuosi 2012 oli KoKalle monessa mielessä seuran kaikkien aikojen paras. Eri SM-kisoista saaliina oli peräti 11 mitalia, joista kolme kultaista. Veikka Flemming oli mukana jokaisessa mestaruudessa ja nappasi vielä neljä SM-pronssia niiden lisäksi. Se toi Veikalle vuoden parhaan junioripelaajan tittelin. Vuoden senioripelaajaksi valittiin Riku Autio, joka sijoittui A-luokan SM-kisoissa toiseksi ja pelasi hienon kauden ykkösdivisioonassa.

Rikun kehitys jatkui edelleen vakaana ja hän pelasi niin kevät- kuin syyskaudellakin pelejä myös Norjan sarjoissa. Kova saavutus oli myös puolivälieräpaikka miesten nelinpelin SM-kisoissa Oulussa.

Myös Sami Ruohonen teki kovan nousun kohti maan kansallista kärkeä ja nosti itsensä ykkösdivisioonan runkopelaajaksi. Pöytätennisliiton miesten Top-12 –kilpailussa Sami teki saman tempun kuin Riku vuotta aiemmin ja nousi ensin keväällä hankalasta kolmoskarsinnasta maan 36 parhaan pelaajan joukkoon. Keväällä Sami jatkoi mainioita otteitaan kakkoskarsinnassa sijoittuen neljänneksi, mikä merkitsi paikkaa syksyn ykköskarsintaan Rikun seurana. Syksyn ykköskarsinta maan 24 parhaan pelaajan joukossa merkitsi Rikulle säilymistä, mutta Samille vauhdin ottamista taas alempaa eli kakkoskarsinnasta.

Alex Naumi teki lopullisen läpimurron maan juniorikärkeen ja Miro Seitz seurasi Alexia maan toiseksi parhaana alle 11-vuotiaana pelaajana. Alex voitti Nappulaliigan Veikan kanssa ja kolmikko Veikka, Alex ja Miro nappasi SM-pronssin alle 17-vuotiaiden joukkuekilpailussa kaikkien aikojen nuorimpana mitalijoukkueena. Menestystä alkoi tulla myös kansainvälisissä peleissä, sillä keväällä pelatussa Suomen kovimmassa juniorikilpailussa Helsinki Openissa Veikka oli kolmas alle 12-vuotiaissa ja Alex samalla sijalla kahta vuotta nuoremmissa pojissa. Miro oli samassa luokassa kahdeksan parhaan joukossa.

Keväällä KoKa1 päätti kautensa 1. divisioonan kakkosena maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja pelasi itsensä mestaruussarjakarsintoihin ja vain yhden otteluvoiton päähän pääsarjapaikasta. Syyskausi alkoi samalla vauhdilla ja joulutauolle lähdettäessä Kaiku johti ykkösdivisioonaa selvästi. Joukkueessa pelasivat Riku Autio, Jouni Flemming, Esko Heikkinen ja Sami Ruohonen. Ykkösdivisioonaa pelattiin kahdesti myös koskelaisten kotikentällä ja järjestelyt saivat paljon kiitosta.

KoKa 2 voitti 3. divisioona lohkonsa keväällä selvästi ja  kolmikko Teppo Ahti, Veikka Flemming ja Markus Heikkinen aloitti syksyllä pelit sarjaporrasta ylempänä 2. divisioonassa. KoKa 3 (Joukkue: Mika Lappalainen, Aleksi Posti, Antti Posti, Janne Relander) säilytti paikkansa kolmosdivisioonassa. Syksyllä uudelle kaudelle Mikan ja Antin pelikumppaneiksi lähtivät Alex ja Miro.

KoKa 4 oli ”ulkokuntalaisvahvistusten” joukkue, joka lähti syksyn nelosdivisioonaan Esko Akkasen, Erkki Henttisen, Urmas Liivon, Kalevi Kyrölän  ja Peter Tüvin voimin. Nelosjoukkuetta lukuun ottamatta sarjapaikan säilyttäminen näytti joka joukkueelle syksyn pelien perusteella varmalta.

Kauden näkyvin tapahtumamme Kosken Malja GP järjestettiin tammikuussa seitsemännen kerran. Miesten kaksinpelin voiton nappasi taas kerran Mika Räsänen, jonka lisäksi vain Pasi Valasti on päässyt nauttimaan seitsemän kertaa pelatun kisan ykköspalkinnosta. Pelaajat kiittelivät järjestelyjä ja erityisesti liikuntahallin seinille kiinnitettyjä pressuja, jotka paransivat pallon näkyvyyttä.

Maaliskuussa Veikka ja Alex kuuluivat Suomi-Viro juniorimaaottelussa Suomen joukkueseen, joka järjestettiin Butterfly Baltic Cupin yhteydessä. Kesäkuussa Sami kävi Puolan avoimissa juniorimestaruuskilpailuissa Cetniewossa ja jatkoi suoraan sen jälkeen Rikun, Veikn, Miron ja Eskon kanssa Cottbusiin Saksaan, jonne koskelaiset oli kutsuttu kansainväliseen kilpailuun. Alex osallistui samaan aikaan Kansainvälisen Pöytätennisliiton ”ITTF Hopes” -leirille Falkenbergissa, Etelä-Ruotsissa ja Jouni vakuutusväen Pohjoismaisiin mestaruuspeleihin Tanskassa.

Elokuussa Veikka, Alex ja Miro olivat ensin Vällingbyssä Ruotsissa viikon leirillä ja osallistuivat samalla Änbyn järjestämiin kansainvälisiin kilpailuihin. Alex ja Miro osallistuvat myös minikadettien epävirallisiin Euroopan mestaruuskilpailuihin Schiltigheimissa Ranskassa, joissa Alex pääsi ensimmäisenä suomalaisena mukaan sijoituspeleihin ollen lopulta 29.  Valmennustehtäviäkin riitti, sillä Markus oli valmentajana Eurokids-leirillä Kroatiassa, Euro mini Champseissa Ranskassa sekä Suomen joukkueen valmennusjohdossa junioreiden Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuissa Tallinnassa, jossa koskelaispelaajista joukkueeseen kuuluivat Sami ja Veikka.

Syksyn piirinmestaruuskisoista Koskelle Turusta matkasi mukavat viisi kultamitalia ja kourallinen himmeämpiä. Kaksinpelin voittaja oli Sami, joten KoKa ei luopunut tittelistä, vaikka viime syksyn mestari Riku oli armeijassa. Sami voitti myös nelinpelin yhdessä Veikan kanssa. Lisäksi Miro voitti alle 11-vuotiaat, Alex alle 13-vuotiaat ja Urmas Liivo R1450-luokan.

Pöytätennisliiton ratingissa maan kaikki pelaajat saavat henkilökohtaiset rating-pisteensä ja sijoituksensa. Vuoden päättyessä Riku Aution sijoitus miesten listalla oli 21, Jouni Flemmingin 26 ja Sami Ruohosen 45. Alle 13-vuotiaiden listalla Veikka oli ykkönen, Alex toinen ja Miro neljäs. Vastaavat sijat 15-vuotiaissa olivat 3, 6, ja 10. ja alle 17-vuotiaissa 7, 12 ja 20. Veikka oli oman ikäluokkansa eli alle 13-vuotiaiden ykköspelaaja Suomessa ja Alex ykkönen alle 12-vuotiaissa sekä Miro kakkonen alle 11-vuotiassa.

Veikka, Alex ja Miro osallistuivat useimpiin Pöytätennisliiton järjestämiin leireihin vuoden aikana. Myös Pöytätennisliiton ja Kaiun yhteistyössä järjestämä kesäleiri pidettiin Koskella jo kymmenettä vuotta peräkkäin.

Pöytätennisliiton toiminnassa Esko Heikkinen istui sääntö- sekä huippu-urheilu valiokunnassa ja toimi myös hallituksen varajäsenenä sekä liiton varsinaisena edustajana Suomen Olympiakomitean valtuuskunnassa. Markus Heikkinen toimi liiton hallituksen varsinaisena jäsenenä ja alkuvuoden myös nuorimpien poikajunioreiden eli minikadettien maajoukkuetoiminnasta vastaavana valmentajana.

Harjoituksia jatkettiin edelleen tiiviisti koulun salilla. Kaiken kaikkiaan harjoituksissa kävi varsin säännöllisesti 10-15 pelaajaa.

Pöytätennisjaostoon kuuluivat puheenjohtaja Esko Heikkisen lisäksi Esko Akkanen, Pasi Autio, Jouko Flemming, Markus Heikkinen, Pertti Kujala, Tero Naumi, Antti Posti, Jarmo Ruohonen, Marko Seitz ja Jyrki Ylenius. Jaosto kävi jatkuvaa sähköpostikeskustelua ja kokoontui virallisesti kerran. Lisäksi elokuussa järjestettiin pöytätennisväen austaryhmien yhteinen saunailta Osuuspankin tiloissa Kerkolassa.

Kausi 2011-2012

Kausi 2011-2012 oli Kaiulle kahdeksan SM-mitalin kausi. Varsinainen SM-mitalirohmu oli Veikka Flemming, jolle kausi toi peräti kuusi SM-mitalia. Huippuna tietenkin keväällä ylivoimaiseen tyyliin voitettu Nappulaliigan (alle 12 vuotta) mestaruus. Veikka on edelleen ikäluokkansa ylivoimaisesti paras pelaaja Suomessa. Toinen SM-kulta tuli Nappulaliigan joukkuekisassa Alex Naumin kanssa. Veikka, Alex ja Miro Seitz tulevat lähivuosina hallitsemaan kotimaista junnupingistä mielin määrin.

Sarjapeleissä Kaiku yksi peräti mestaruussarjakarsintaan, mutta jäi niissä kuitenkin niukasti vielä ykkösdivisioonan puolelle. Riku Autio, Jouni Flemming, Esko Heikkinen ja Sami Ruohonen pelasivat kuitenkin hienon kauden. Kaiku järjesti myös kaksi ykkösdivisioonan turnausta.

 Rikun ja Samin kauden kruunasi hienot pelit TOP-12 –kisassa. Tulevana syksynsä molemmat pelaavat ykköskarsinnassa eli maan 24 parhaan pelaajan joukossa. Saa nähdä, mitä Rikun armeijavuosi vaikuttaa kehitykseen; ainakin sarjapelit Norjassa saanevat jäädä väliin – menneellä kaudella Riku ehti pelata myös siellä. Todettakoon, että Riku ja Sami olivat kahdeksan parhaan joukossa henkilökohtaisten SM-kisojen nelinpelissä Oulussa.

Tammikuinen Kosken Malja sujui tuttuun tapaan hienosti, mutta KoKa sai syksyllä järjestettäväkseen myös joukkueiden SM-kilpailun. Sen uutuus oli Suomen ensimmäinen netti-TV –lähetys, jonka Summit Media toteutti mallikkaasti. Itse kisassa Kaiun ykkösjoukkue oli sijoilla 5-8 ja Jouni Flemming nappasi A-luokan nelinpelin SM-kullan Turun Matti Nyyssösen kanssa.

Sarjapelimenestys ei jäänyt pelkästään ykkösjoukkueen varaan, sillä kakkosjoukkue Teppo Ahti, Veikka Flemming ja Markus Heikkinen voitti oman kolmosdivisioonan lohkonsa näytöstyyliin ja nousi maan kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle kakkosdivisioonaan. Myös nelosjoukkue Esko Akkanen, Erkki Henttinen, Alex Naumi ja Miro Seitz nousi nelosta kolmoseen, joten Kaiulla on tulevalla kaudella joukkue jokaisella sarjatasolla mestaruussarjaa lukuun ottamatta.

Kesäkuinen Kaiun ja Pöytätennisliiton yhteinen kesäleiri järjestettiin Koskella jo 1o. kertaa. Kesään ja Talveen mahtui paljon myös kansainvälistä kosketusta. Sillä Rikun Norjan pelien lisäksi Veikka osalistui Eurokids-tapahtumaan Hollannin MM-kisojen yhteydessä ja Alex pääsi Kansainvälisen Pöytätennisliiton IIF-Hopes –leirille Falkenbergiin Ruotsiin. Iso joukkue koskelaisia osallistui Saksan Cottbusissa pelattuun kutsukilpailuun kesäkuussa.

Kausi 2010-2011

Kosken Kaiun pöytätenniskausi 2010-2011 oli menestyksellinen ja paljon lupauksia antava. Nousu miesten ykkösdivisioonaan, Riku Aution ja Sami Ruohosen juniorimaajoukkue-esitykset, Veikka Flemmingin leirit ympäri Eurooppaa ja nuorten Alex Naumin ja Miro Seitzin nousut ikäluokkansa kärkipaikoille. Kosken Maljakin oli jälleen yksi suomalaisen pingiskauden kokokohtia.

Ykkösjoukkueemme Riku Autio, Jouni Flemming, Esko Heikkinen ja Sami Ruohonen onnistui tavoitteessaan enemmän kuin hyvin, jonka seurauksena varmistui nousu sarjaporrasta ylöspäin miesten 1-divisioonaan, maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolle. KoKa1 oli lopulta koko nousukarsinnan paras joukkue! Hyviä otteita nähtiin myös Joukkue-SM kilpailussa, jossa KoKa selviytyi hienosti sijoille 5-8.

Vähiten sarjanousuun ei vaikuttanut Aution ja Ruohosen edelleen jatkunut kehitys. Riku mahtui kevyesti koko kauden ajan Suomen juniorimaajoukkueen ykkösryhmään ja Samikin oli kakkosjoukkueen kantavia voimia. Molemmat pojat edustivat juniorien Suomea Pohjois-Euroopaan mestaruuskisoissa ja Riku vielä junioreiden EM-kilpailuissakin. Suomen pöydiltä Riku nappasi 17-vuotiaiden SM-kisoissa kultaa nelinpelistä, hopeaa kaksinpelissä ja vielä toisen hopean joukkuekilpailussa yhdessä Samin ja Veikan kanssa. Sami puolestaan saalisti SM-kultaa B-luokan nelinpelissä.

17-vuotiaiden joukkuehopea ei jäänyt Veikka Flemmingillekään ainokaiseksi, sillä 12-vuotiaiden sarjassa Veikka saalisti niitä kaksi lisää sijoittuen toiseksi kaksinpelissä sekä joukkuekilpailussa Alex Naumin kanssa. Veikalle suurempia kokemuksia olivat kuitenkin Euroopan pöytätennisliiton leirit Turkissa ja Hollannissa. Leireille kutsutaan maittain vain ikäluokan parhaat ja Veikka on ikäluokassaan Suomen ykkönen.

Ainoa ykkönen veikka ei kuitenkaan ole, sillä 2001 syntyneet Alex Naumi ja Miro Seitz hallitsevat omaa ikäluokkaansa. Lahjakas kaksikko tulee lähivuosina kantamaan kilokaupalla mitaleja Koskelle, joten laittakaa nimet muistiin!

Vielä yksi SM-mitali saatiin pingisjaoston puheenjohtajan Esko Heikkisen toimesta, joka saalisti A-luokan SM-kisoista nelinpelipronssia oululaisen Tuomas Perkkiön parina.

Kosken Malja oli perinteiden velvoittamana jälleen kauden parhaimpia ja kovatasoisimpia kilpailuja Suomessa. Tällä kertaa pääluokan vei vanha konkari ja usean SM-kullan mies Pasi Valasti, joka kaatoi finaalissa toisen kokeneen pelimiehen Mika Räsäsen.

Ei ole väärin sanoa, että menestystä tuli kaudella 2010-2011 Koskella laajemmalta rintamalta kuin koskaan. Kosken Kaiku kehittyy paremmaksi seuraksi vuosi vuodelta!

Kausi 2009-2010

Kausi 2009-2010 on onnellisesti takana ja on aika puida kauden jälkipyykkiä.
Mennyt kausi tullaan erityisesti muistamaan Riku Aution ja Sami Ruohosen juniorimaajoukkue-edustuksista sekä uuden pingissukupolven aloittamisesta. Lisäksi Autio onnistui vakiinnuttamaan paikkansa miesten ranking-listalla.
SM-mitaleja Koskella matkasi tänä vuonna viisi kappaletta, kaikki pronssisia. Mitalitilasto päivitetty valmiiksi viime kauden osalta.

Syyskuussa KoKa käynnisti uuden pingiskoulun, jonne saapuikin kiitettävä määrä uusia nuoria pelaajanalkuja. Pingiskoulussa kaikki viihtyivät eikä minkäänlaisia ongelmia sattunut. Muutamia superlahjakkuuksiakin tarttui mukaan. Kannattaa painaa mieleen mm. vuonna 2001 syntyneet Alex Naumi ja Miro Seitz, kuin myös muutaman vuoden vanhempi Aapeli Tamminen. Ensi kaudella pojilta voidaan jo odottaa pientä menestystä omissa ikäluokissaan. Onkin todella mielenkiintoista nähdä kuinka tehokkaasti pojat saavat ulosmitattua potentiaalinsa.

Maajoukkuerintamalla mennyt kausi oli toistaiseksi Kaiun paras, kun sekä Autio että Ruohonen saivat kunnian pukea suomipaidan ylleen. Molemmat pojat osallistuivat Tallinnassa järjestettyihin juniorien Pohjois-Euroopan mestaruuskisoihin. Kisoissa nähtiin Kaiun miehiä myös valmennuspuolella, kun Markus Heikkisen pääsi mukaan maajoukkueen valmentajaryhmään. Lisäksi Autio osallistui vielä Itävallan avoimiin kilpailuihin sekä Istanbulissa järjestettyihin junioreiden EM-kisoihin.

Kansallisissa sarjoissa ykkösjoukkueemme selvisi 2. divisioonan ylempään jatkosarjaan ja taisteli loppuun asti pääsystä 1. divisioonan nousukarsintaan. Karsinnat jäivät valitettavasti haaveeksi, mutta muuten kautta voi pitää edellistä parempana. KoKa järjesti keväällä sarjaturnauksen Kosken liikuntahallilla. Jälleen kerran kaikki olivat tyytyväisiä saliin ja järjestelyihin. Hyvän sarjakauden täydensi KoKa 2, joka onnistui säilyttämään paikkansa 3. divisioonassa. Kuin kirsikkana kakun päällä kauden kruunasi KoKa 3 nousten 4. divisioonasta sarjaportaan ylöspäin.

Koskella järjestetyt suurtapahtumat Kosken Malja ja Kosken kesäleiri herättivät jälleen kiinnostusta ympäri Suomen. Tapahtumat saivat myös kiitosta ja kehua, sillä järjestelyt olivat jälleen kerran hoidettu moitteettomasti. Kosken Maljan voiton nappasi muutaman vuoden tauon jälkeen Pasi Valasti.

Loppukaudesta saatiin Koskelle myös iloisia seurasiirtouutisia, kun Suomen kärkipelaajiin kuuluva koskelaistaustainen Jouni Flemming siirtyi KoKan riveihin. Huippuvahvistuksen myötä ykkösjoukkueellamme on ensi kaudella hyvät mahdollisuudet nousta valtakunnan toiseksi ylimmälle sarjatasolle.

Mennyt kausi oli kaikin puolin hyvä. Menestystä osattiin odottaa ja sitä myös saatiin. Emme kuitenkaan tyydy tähän, vaan ensi kaudella tavoitellaan taas entistä enemmän voittoja ja menestystä. Tästä on hyvä jatkaa!

Kausi 2008-2009

Taas on vuoden verran pallo pomppinut Kosken yläasteen liikuntasalissa. Ja onkin pomppinut hyvin, mikäli menestykseen on katsominen, sillä seitsemän SM-mitalia jäi taas koskelaisten haaviin. Eniten mitaleja pokkasi Riku Autio viidellä mitalillaan (1 hopea, 4 pronssia), mikä kertoo todella varmasta tason ylläpidosta läpi kauden. Yksi Suomen mestaruuskin matkasi Koskelle, kun Esko Heikkinen valloitti 50-vuotiaiden nelinpelin yhdessä TIP-70 edustavan Matti Lappalaisen kanssa. Kaikki KoKalaisten saavuttamat SM-mitalit ovat nähtävillä Historia-osiossamme.

Kausi tullaan myös muistamaan vuotena, jolloin Veikka Flemming löi itsensä lopullisesti ikäluokkansa kansalliseen kärkeen. Myös muut juniorimme ovat todella hyvin sijoittuneet viimeisimmillä ranking-listoilla. Rankinglistat nähtävillä Ranking-osiossamme.

KoKalla oli menneellä kaudella yksi joukkue 2-divisioonassa, sekä kaksi joukkuetta 3-divisioonassa. Kaikki joukkueet kykenivät pitämään sarjapaikkansa, mikä on todella palkitsevaa, ja kertoo kaikkien venymisestä. Olemme pieni seura, joten tarvitsemme onnistuaksemme aina kaikkien pelaajien parhaan mahdollisen tuen, eikä sitä tällä kaudella puuttunut!

Kosken Malja GP jatkoi edelleen taivaltaan, ollen samalla yksi Suomen suurimmista kilpailuista. Järjestäjät saavat jatkuvasti kiitosta koko kisatapahtumasta, mikä motivoi meitä kehittämään kisoja entisestään. Katsomossa olisi kuitenkin vielä tilaa myös paikalliselle yleisölle.

Toinen suuri pingistapahtuma Koskella oli perinteinen pöytätennisliiton kesäleiri, joka kokoaa Suomen tulevaisuuden lupaukset Koskelle. Samaan aikaan Koskella järjestettiin erittäin laadukas tuomari- sekä valmentajakoulutus.

Pääasia on kuitenkin se, että meillä oli hauskaa. Pingistä ei voi pelata Koskelle huonoin mielin!

Kausi 2007-2008

Pöytätennisvuosi 2007-2008 saa koskelaisittain arvosanan melko hyvä. Aivan edellisen kauden saavutuksiin ei ylletty, mutta Sm-mitalitilasto komistui edelleen neljällä pronssimitalilla. Syksy käynnistyi jo tuttuun tapaan ystävyyskamppailulla Turun Pyrkivää vastaan Turussa.

Sarjoissa pärjättiin vähintään kohtalaisesti. Ykkösjoukkueemme Riku Autio, Esko Heikkinen ja Markus Heikkinen säilytti paikkansa 2-divisioonassa komeasti. Kolmosessa pelanneet kakkos- ja kolmosjoukkueet säilyttivät nekin sarjapaikkansa.

SM-mitaleja kertyi kauden aikana yhteensä neljä, tällä kertaa kaikki pronssisia: jo syksyllä pelatuissa alle 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa kyseisen mitalin nappasivat Riku Autio, Teppo Ahti, Sami Ruohonen ja Lauri Kujala. Keväällä Riku oli alle 15-vuotiaiden kaksinpelissä kolmas, kuten myös saman ikäluokan joukkuekilpailussa Samin ja Janne Relanderin kanssa. Myös nuorempien poikien eli alle 13-vuotiaiden joukkuekisassa tuli SM-pronssia joukkueella Sami, Lauri ja Konsta Boman.

Kauden ehkä parasta antia oli kuitenkin nuoren Veikka Flemmingin nopea nousu ikäluokkansa maan kärkeen. Hyvät pingisgeenit omaava Veikka on ikäluokkansa selvästi paras suomalaispelaaja, vaikka eivät alle 8-vuotiaat Suomenmestaruuksista vielä pelanneetkaan. Tulevalla kaudella vanhemmatkin pelaajat tulevat yllättymään Veikan pelistä. Todistukseksi eteenpäinmenosta kirjattiin mm. Koululaisten SM-kisojen 1-2 luokkien selvä voitto.

Syksyllä tehtiin kilpailuhistoriaa, sillä Koskella pelattiin seuran historian ensimmäiset Piirinmestaruuskilpailut. Järjestelyt onnistuivat mainiosti ja uusi kilpailujenveto-ohjelma näytti Jyrki Yleniuksen johdolla voimansa.

Kosken Malja GP pelattiin kolmannen kerran ja kisa onnistui taas hyvin: monet pitivät kisojamme vuoden parhaina kilpailuina. Paikalle kerääntyivät kaikki maamme taitavimmat pelurit, joten taso oli taattu. Vanha herra Martti Tuominen nosti kisoissa itsensä B-luokkaan. Riku Autio oli paras alle 14-vuotiaiden GP-luokassa ja olisi koskelaisten mielestä ansainnut paikan junioreiden EM-kilpailuissa kesällä. Tästä liitto oli kuitenkin eri mieltä.

Pienestä kesätaistelusta huolimatta pöytätennisliiton kesäleiri järjestettiin taas Koskella, kuten jo viitenä edellisenäkin vuotena. Kun järjestelypalkkio maksettiin edelleen pingispöydillä, on kalustomme nyt käytännöllisesti katsoen täydellinen. Omistamme tällä hetkellä 18 pöytää, joten isotkin kisat järjestetään nyt kokonaan omalla kalustolla.

Puitteet ovat kunnossa. Nyt tarvitaan kuitenkin – Veikan ympärille – seuraavaa koskelaista juniori-ikäluokkaa.

 

Kausi 2006-2007

Yksi pöytätennisvuosi on taas paketissa ja seuraava alkamassa. Raportointi menneestä on edelleen miellyttävä tehtävä, sillä palkintokaappiin tuotiin mm. kaksi SM-kultaa. Ne ovatkin KoKan pingiksen uuden tulemisen ensimmäiset Suomenmestaruudet.

Syksy saatiin käyntiin aktiivisesti, kun nuoremmat juniorit ottelivat ystävyyskamppailut Turun Pyrkivää vastaan kummankin kotikentällä. Mukava piristysruiske oli myös liiton uuden päävalmentajan, ruotsalaisen Emanuel Christianssonin vierailu keskiviikkotreeneissä marraskuussa.

Sarjoissa pärjättiin vähintään kohtalaisesti. Ykkösjoukkueemme Teppo Ahti, Esko Heikkinen ja Markus Heikkinen säilytti paikkansa 2-divisioonassa komeasti. Kolmosessa pelannut kakkosjoukkue säilyi sekin, ja nelosesta nostettiin yksi joukkue sarjaporrasta ylemmäs. Paikallista 4-divisoonaa myös organisoitiin edelleen kovin koskelaisvoittoisesti Esko Akkasen ja Antti Postin voimin.

SM-mitaleja kertyi kauden aikana yhteensä viisi: Sami Ruohonen oli Nappulaliigan kaksinpeliessä hopealla, Teppo Ahti puolestaan17-vuotiaiden nelinpelissä pronssilla Seinäjoen Ville Julinin kanssa. Pronssi iskettiin myös Riku Aution käteen alle 13-vuotiaiden kaksinpelissä.

Kauden kirkkain kruunu saatiin, kun alle 13-vuotiaisen SM-joukkuekisan loppuottelussa KoKa löi Turun Pyrkivän tiukasti 5-4. Tätä ennen välierässä Koka löi kisojen ehkä suurimman ennakkosuosikin Seinäjoen Sisun 5-3. Joukkueessa pelasivat Riku, Sami sekä Lauri Kujala ja Niko Nevala.

Samille ja Laurille mestaruus oli jo toinen, sillä Nappulaliigassa eli alle 12-vuotiaiden SM-turnauksessa koskelaiskaksikko voitti joukkuekilpailun loppuottelussa helsinkiläisen MBF:n 3-1. Rikunkin kausi oli mainio, sillä siihen mahtuu edellisten lisäksi vielä nousu miesten B-luokkaan sekä koskelaisittain melko harvinainen TUL:n mestaruus: takavuosilta vastaava löytyy Markukselta. Kausi antoi muitakin luokkanousuja: Juuso Koskinen B-luokkaan sekä Niko, Sami, Atte Petranen ja Aleksi Posti D-luokkaan.

Kosken Malja GP pelattiin toisen kerran ja kisa onnistui taas hyvin: monet pitivät kisojamme vuoden parhaina kilpailuina. Paikalle kerääntyivät kaikki maamme taitavimmat pelurit, joten taso oli taattu.

Pöytätennisliiton kesäleiri järjestettiin taas Koskella, kuten jo neljänä edellisenäkin vuotena. Mukana olleiden mielestä leiri oli tällä kertaa kaikkien aikojen onnistunein. Kun järjestelypalkkio maksettiin edelleen pingispöydillä, on kalustomme nyt käytännöllisesti katsoen täydellinen.

Takana on siis erinomaisesti sujunut pingisvuosi. Toivotaan, että toiminta jatkuu voimakkaan yläkierteisenä.

Kausi 2005-2006

Jälleen kerran on heinäkuu ja samoin myös Kosken Kaiun kausiraportin aika. Tällä kertaa voi todella hymyillä raporttia kirjoittaessa, sillä KoKan kausi 2005-2006 oli seuran ylivoimaisesti paras tällä vuosituhannella. Menestystä saatiin kokea yhä laajemmalla rintamalla, kun peräti 13 eri pelaajaamme sijoittui kauden aikana vähintään kerran 8 parhaan joukkoon, joka on KoKan kokoiselle seuralle uskomattoman kova saavutus. Kauden parhaat tulokset näet tästä.

Myös sarjatasolla pärjättiin erittäin hyvin.Ykkösjoukkueemme Teppo Ahti, Esko Heikkinen, Markus Heikkinen, Martti Tuominen ja Jyrki Ylenius voittivat komeasti 3-divari lohkonsa puhtaalla pelillä, jonka ansiosta KoKa1 saavutti sarjanousun 2-divisioonaan.

Koskella pelattiin myös Varsinais-Suomen 4-divarilohkon turnaukset, lähinnä Esko Akkasen järjestämänä. Turnaukset saatiin vietyä läpi oikein mallikkaasti ja sama tapahtuneen seuraavallakin kaudella. Lisätietoa divareista saat ”Divisioonajoukkueet” osiosta.

Koskelle matkasi siis yhteenä neljä Sm-mitalia tältä kaudelta, mikä oli parempi saavutus kun mitä kukaan osasi odottaakaan. Ilmaiseksi mitalit eivät kuitenkaan tulleet, vaan venymistä vaadittiin enemmänkin. Varsinkin 17-joukkueemme Teppo, Markus ja Janne saivat tehdä kovan työn yltäessään hopealle saakka. Matkan varrella kaatuivat mm. Porvoon Maraton ja Turun Kaiku jotka etukäteen olivat ennakkosuosikkeja Koskelaisia vastaan. Riku Aution kaksinpeli mitalit tulivat taas varman ja tehokkaan hyökkäyspelin ansiosta miesjuniorien 12- ja 13-vuotis sarjoissa. Rikulla oli saumoja pidemmällekin, sillä kumpikin välierä päättyi tiukkaan 3-2 tappioon. Kuitenkin suoritusta voidaan pitää erittäin kovana ja tulevaisuutta ajatellen erittäin lupaavana. Riku saavutti vielä kolmannenkin Sm-mitalin yhdessä Niko Nevalan kanssa 12-vuotiaiden joukkuekilpailussa, jossa molemmat pelasivat vakuuttavasti.

Kosken Malja GP herätettiin eloon yli 20-vuoden tauon jälkeen. Järjestelyt hoituivat erinomaisesti ja monet pitivät kisojamme vuoden parhaina kilpailuina. Paikalle kerääntyivät kaikki maamme taitavimmat pelurit, joten taso oli taattu. Miesten kaksinpelin voitti tiukkojen vaiheiden jälkeen PT-75:ttä edustanut Pasi Valasti ja vei mukanaan 400€ pääpalkinnon sekä kiertopalkinto Kosken Maljan.

Keväällä KoKa järjesti vielä onnistuneen kilpailumatkan Tallinnaan Alari Lindmäen muistokilpailuihin. Matka alkoi yhteiskuljetuksella Koskelta Helsinkiin, josta lähdettiin ylittämään Suomenlahtea Tallink Romantikalla. Tallinnassa majoituttiin maan parhaimpiin hotelleihin lukeutuvaan Hotelli Tallinkkiin. Pelit pelattiin ja kaupunkia kierreltiin. Helsinkiin palattiin jälleen laivalla ja satamasta sitten yhdessä bussilla kotiin. Matka onnistui kaikin puolin hienosti ja luultavasti ensi vuonna teemme samaisen matkan.

Pöytätennisliiton kesäleiri pidettiin tänäkin vuonna Koskella, kuten jo kolmena edellisenäkin vuotena. Leirin järjestäminen on meille jo rutiininomaista, joten ongelmatilanteiden synty ei ollut lähelläkään, vaan kaikki sujui hienosti. Palkinnoksi leiristä saimme kolme uutta Stigan pöytää, joten nyt kalustommenkin on entistä paremmassa kunnossa. Leiriltä napsittiin muutamia valokuviakin, joita voit katsella täältä.

Kausi siis osui todellakin nappiin. Kiitos tästä kuuluu kaikille, jotka olivat mukana tekemässä tämän mahdolliseksi. Hyvää yläkierteistä kesää, tehdään seuraavasta kaudesta vieläkin parempi!

Kausi 2004-2005

Kesällä päättynyttä pöytätenniskautta voidaan pitää monellakin tavalla erilaisena aikaisempiin vuosiin verrattuna. Menestys ei yltänyt aivan kahden viime vuoden tasolle, mutta silti kausi oli erittäin tärkeä.

Nuorista junioreista on kehittynyt nyt selvä ydinryhmä, mikä jaksaa harjoitella ja kilpailla tosissaan. Riku Autio, Lauri Kujala, Niko Nevala, Atte Petranen, Aleksi Posti, Janne Relander ja Sami Ruohonen ovat nimiä, jotka ovat jaksaneet harjoitella ja kilpailla säännöllisesti jo pitempään.. Riku ja Atte ovat alle 13-vuotiaiden poikien rankinglistalla ja Rikun edellä on koko maassa vain viisi yhtä vanhaa tai nuorempaa poikaa.

Kauden hyviä asioita oli seuran ykkösjoukkueen hyvä menestys miesten 3-divisioonassa. Kaiku saavutti loppujen lopuksi tasapisteet lohkon voittaneen Turun Pallaksen kanssa, mutta eräsuhteiden laskennan jälkeen sijoitus jäi toiseksi Pallaksen jälkeen. Toinen sija oli kuitenkin hyvä suoritus, sillä joukkueen ykköspelaaja Esko Heikkinen ei päässyt osallistumaan kevät kierrokselle. Syyskierroksen jälkeen johdimme sarjaa puhtaalla pelillä. Markus Heikkinen, Martti Tuominen ja Jyrki Ylenius kuitenkin pelasivat keväälläkin hyvää peliä eivätkä jääneet heittopusseiksi, eivät ollenkaan.

Seuran kakkosjoukkue pelasi sekin kolmosdivisioonaa, eikä jäänyt pisteittä sekään. Niinpä liitto totesikin kauden päätteeksi, että kakkonenkin saa jatkaa pelejä samalla sarjaportaalla myös kaudella 2005-2006. Joukkueessa pelasivat Teppo Ahti, Janne Karonen, Juuso Koskinen, Jouni Laakso ja Raimo Salonen.

”Oma mies” Esko Akkanen otti tehtäväkseen Varsinais-Suomen nelosdivisioonan sarjapäällikön tehtävät ja onnistui hienosti. Nelosessa KoKan kolmosjoukkue pelaseskikastissa, mutta ei kuitenkaan noussut. Joukkueessa pelasivat Esko Akkanen, Kalevi Kyrölä, Antti Posti ja Mika Lappalainen.

Vuoden takainen Saksan matka sai jatko-osansa, kun Markus, Janne ja Teppo matkustivat muutaman muun suomalaispelaajan kanssa jälleen Frankfurtiin. Saksanmaalla tulikin hyvää menestystä ja jokainen pääsi palaamaan Koskelle palkintostipendien kera.

Kovimmasta yksittäissuorituksesta vastasi kuitenkin Riku Autio, joka sijoittui 12-vuotiaiden SM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon. Neljännesvälierässä tullut voitto selvästi etukäteen kovemmasta vastuksesta ei ollut mikään vahinko, sillä Riku todella pelasi voiton arvoisesti.

Alkukesällä Koskella järjestettiin jo perinteiseen tapaan valtakunnallinen juniorien yleisleiri, mikä keräsi Koskella maan 40 parasta junioria. Valmentajana toimi latvialainen Viktors Tolkachevs, maajoukkueen tuore päävalmentaja. Lisäksi koululla ja liikuntahallilla oli myös aloittelijoille suunnattu leiri, mikä myös keräsi mukavasti osallistujia, myös koskelaisia. Järjestelyt sujuivat taas niin mallikkaasti, että leiri pidettäneen Koskella ensi kesänäkin.

Niin se menestys. Olihan sitäkin ainakin jonkin verran, sillä niin alle 15-vuotiaissa kuin alle 17-vuotiaiassakin olimme SM-joukkuekilpailuissa kahdeksan parhaan joukossa. Monissa kilpailuissa tuli lisäksi palkintosijoja. Kosken Kaiku tunnetaan maamme pöytätennisareenoilla.

Kausi 2003-2004

Kausi 2002-2003 loppui ensimmäiseen Kosken leiriin, jonka jälkeen KoKalaiset aloittivat kesäharjoittelun. Kesällä oli hyvät harjoittelumahdollisuudet koulun salilla, missä Teppo Ahti, Markus Heikkinen, Janne Karonen ja Juuso Koskinen pelasivatkin paljon. Kesän päätteeksi Janne ja Markus lähtivät Ruotsiin Lyckseleen harjoitusleirille yhdeksi viikoksi.

Ennen alkavaa kilpailukautta asetimme erilaisia tavoitteita, joista oikeastaan kaikki onnistuivat. Tavoitteena oli poikien nouseminen ylemmäs juniori rankingilla, yksi SM-mitali, pingiskoulutoiminnan aloittaminen sekä saada pitää pöytätennisliiton kesäleiri viime vuoden tapaan Koskella.

Kausi alkoi syyskuussa Turun piirin mestaruuskisoilla jossa KoKa saalisti viidenneksi eniten palkintosijoja. Parhaiten menestyi Janne Karonen joka voitti MJ-14 luokan ja sijoittui kolmanneksi 17-vuotiaissa.

Seuraavat kisat, joissa Koskelaiset vierailivat, olivat Helsingissä käytävä Stiga- Malja ja Porvoon BC-SM, joista kummastakaan ei erikoisempaa menestystä tullut. Lokakuussa Markus matkusti Seinäjoelle kisoihin, missä hän sijoittui toiseksi miesten C-luokassa ja sai 8 C-luokan pistettä. B- luokkaan nousua varten tarvitaan 20 pistettä.

Tämän jälkeen Markus lähti Esko Akkasen kanssa Mikkelin kisoihin missä hän sijoittuikin toiseksi niin 17- kaksinpelissä kuin nelinpelissäkin kuopiolaisen parinsa kanssa. Mikkelin kisojen jälkeisenä päivänä oli kisat myös Helsingissä, jonne Markus ja Esko lähtivät suoraan Mikkelistä. Helsingistä saalina oli Markuksen pronssi 17-vuotiaissa.

Markus ja Teppo käväisivät 22.-23.marraskuuta Tallinnassa. Pelit kulkivat ajoittain mukavasti ja Markus oli mm. lähellä voittaa isäntämaan suurlupauksen Andrei Gorbatovin häviten kuitenkin niukasti ratkaisevassa viidennessä erässä. Paikallisen seuran, Nömme SK:n kisat olivat hyvin järjestetyt, joten on hyvä syy olettaa, että ensi vuonna Tallinnaan matkaa suurempi joukko koskelaisia.

Seuraavaksi KoKa matkasi Turun Kaiun Kinkkukisoihin vähän ennen joulua. Kinkkukisat ovat yksi kovimmista Suomalaisista kilpailuista, joten menestystä sieltä ei tullut.

Uudet rankinglistat ilmestyivät 1. tammikuuta. Uudella listalla KoKalaiset olivat sijoittuneet seuraavasti: Markus oli 17-vuotiaissa sijalla 18, ja 15-vuotiaissa 12 ja Janne oli aivan Markuksen kannassa ollessaan samoilla listoilla sijoilla 17 ja 13. Juuson sijoitukset olivat 27 ja 16. Teppo ei vielä tässä vaiheessa ollut listalle noussut.

Heti vuoden 2004 alussa oli kilpailut Porvoossa ja niiden jälkeen nuoriso-SM, jossa ratkotaan 17- ja 20-vuotiaiden Suomen mestaruudet. Kummastakaan ei palkintosijoja kuitenkaan tullut. Nuoriso SM:ssä KoKa sijoittui kahdeksan parhaan joukkoon 17-vuotiaiden joukkuekisassa. Kaksinpelissä Markus ylsi 16 parhaan joukkoon.

TUL järjesti Tampereella omat mestaruus-kisansa jonne Markus lähti jälleen Esko Akkasen kanssa. Tampereella peli kulkikin hyvin ja Markus voitti 17-vuotiaat ja oli kolmas 15-vuotiaissa. Markus nappasi mukavan päänahan kukistamalla Seinäjoen Pentti Olahin, joka on juniorimaajoukkueemme vakiokalustoa.

Tällä välin Koskella oli aloitettu pingiskoulutoiminta. Riku Autio, Joonas Heino, Lauri Kujala, Niko Nevala ja Sami Ruohonen alkoivatkin käydä säännöllisesti harjoituksissa ja kehittyivät varsin nopeasti. Pojat kävivätkin kokeilemassa pelitaitojaan Helsingissä Nappulaliigassa, mutta jäivät ilman menestystä.

Tammi- Helmikuun vaihteessa vanhemmat pojat lähtivät Helsinkiin Wega-Maljaan. Siellä Markus voitti C- luokan ja varmisti nousunsa B-luokkaan. Viikko tästä eteenpäin Janne, Juuso ja Teppo olivat jälleen Helsingissä Kadettien Top-10 -kilpailussa. Kilpailu kokoaa kaikki Suomen parhaat alle 14-vuotiaat pelaajat. Pojat pelasivatkin varsin hyvin, sillä Janne ja Juuso pääsivät kymmenen parhaan joukkoon sijoille kahdeksan ja yhdeksän. Tepon sijoitus oli 16.

Seuraavat KoKa:n kilpailut olivat Pt-Espoon järjestämät kilpailut Espoossa. Teppo oli kovassa vireessä, sillä hän oli kolmas 13-vuotiaissa ja voitti miesten D-luokan. Samalla varmistui Tepon nousu C-luokkaan. Tepon menestys jäi oikeastaan Koka:n ainoaksi, muutamia hyviä otteluvoittoja kuitenkin tuli ja Esko Akkanen oli kahdeksan parhaan joukossa C-luokassa. Tämän jälkeen oli jälleen vuorossa matka Mikkelin kilpailuihin. Teppo ja Markus olivat kolmansia miesjunioreiden nelinpelissä ja Teppo nappasi kolmostilan 14-vuotiaissa.

Sitten olikin junioreiden SM-kisojen aika. KoKa osallistui 15-vuotiaiden joukkuekilpailuun Jannen, Juuson, Markuksen ja Tepon muodostamalla joukkueella. Puolivälierissä vastaan asettui Tip-70 Vantaalta. Yhdessä ottelussa saa käyttää vain kolmea pelaajaa joten Teppo huilasi tämän matsin. KoKa voitti ottelun 5-2 ja eteni välieriin, missä vastaan tuli Turun Kaiku. Ottelu oli tasainen ja ratkesi vasta viimeisessä, yhdeksännessä pelissä, missä Teppo hävisi TuKan Joonas Hemmille. KoKa saavutti kuitenkin pronssisen mitalin mikä oli ollut tavoitteenakin. Kaksinpelissä menestystä ei tullut, vaikka KoKa saikin eniten pelaajia (3) kuudentoista parhaan joukkoon.

Viikko Junnu-SM:stä Turun Pöytätennisseura järjesti kilpailunsa. KoKa osallistui näihin kisoihin lähes koko miehityksellään. Turkuun lähtö kannatti sillä peli kulki hyvin kaikilla. 17-vuotiaiden luokassa Markus nappasi voiton ja Janne oli kolmas. Jannekin pääsi voiton makuun voittamalla 14-vuotiaat. Tästä luokasta KoKa nappasi kaksoisvoiton Juuson sijoittuessa toiseksi. B-luokan nelinpelistä saatiin vielä pronssiset palkinnot Markus ja Esko Heikkisen toimesta.

Helsingin Puistolassa paikallinen seura Puistolan Pyry järjesti 3.-4. toukokuuta kilpailut. KoKan menestyi jäi varsin laihaksi. Ainoa valopilkku oli Markuksen pääsy kahdeksan parhaan joukkoon B-luokassa.

Yksi koskelaisten kauden päätapahtumista oli kilpailumatka Frankfurtiin Saksaan, jossa pääsiäinen kului mukavasti. Suurempaa menestystä ei tullut, mutta oppia ja kokemusta sitäkin enemmän. Kolmipäiväiset kilpailut kestivät aamuvarhaisesta iltamyöhään. Matka sujui niin mukavasti, ettei olisi suurikaan ihme, vaikka KoKa nähtäisiin Saksanmaalla ensi vuonnakin.

Koski voitti viime vuonna koululaisten Suomen Mestaruuskilpailut eikä halunnut luopua tittelistään, vaan matkusti Helsinkiin tavoitteenaan toistaa mestaruus. Markus ja Janne joutuivat pelaamaan kahteen pekkaan joukkueottelut, joissa käytetään kolmea pelaajaa; näin pojilla ei ollut varaa hävitä enempää yhtä peliä. Ensin Koski voitti Helsinkiläisen Deutsce Schulen joukkueen 5-4 (KoKa joutui siis miesvajeensa takia antamaan aina kolme peliä eteen). Finaalissa vastaan asettui Kuopion joukkue. Finaali oli tiukka ja päättyi lopulta Kosken 5-4 voittoon. Koski siis uusi mestaruutensa, ja olisi uusinut sen huomattavasti helpommin, jos olisi saanut parhaan mahdollisen joukkueen kasaan.

Kauden viimeinen kilpailu oli Helsingissä järjestettävä, Suomen suurin juniori kilpailu Helsinki Open. Pelaajia oli Suomen lisäksi niin Ruotsista, Venäjältä, Virosta kuin Latviastakin. KoKa lähetti kilpailuun kärkijunioreidensa lisäksi myös ns. uuden sukupolven johon kuuluvat Riku Autio, Joonas Heino, Lauri Kujala, Niko Nevala ja Sami Ruohonen. ”Uusi sukupolvi” pelasikin varsin hyvin ja varsinkin Riku Autio pelasi välillä elämänsä parasta pingistä; vastus vain oli vielä liian kovaa. Ja samaa voi sanoa myös vanhemmille KoKalaisille. Parhaaksi saavutukseksi jäi Markuksen pääsy 16 parhaan joukkoon 17-vuotiaisssa.

Kausi 2003-2004 päättyi viime vuoden tapaan Kosken leiriin. 40 junioria matkasi Koskelle pelaamaan ja leireilemään. Myös junnumaajoukkue oli paikalla. Harjoituksia oli kaksi tai kolme kertaa päivässä. Ruokailut olivat Kestikarassa ja majoituksesta vastasi koulukeskus. Leiri oli varsin onnistunut ja voimme olla hyvin varmoja, että ensi vuonna leiri on jälleen Koskella.

Nyt KoKalla on käynnissä kesäharjoittelu jakso ensi kautta varten. Pääsemme pelaaman käytännössä joka päivä, joten ensi kaudesta on lupa odottaa hyvää. Ensi kauden päätavoitteena ovat Jannen, Juuson ja Tepon nouseminen miesten B-luokkaan, nuorempien poikien nousu rankinglistalle ja ainakin toisen KoKan joukkueen pysyminen 3. divisioonassa. Myöskään SM-mitali ei olisi pahitteeksi…

Lyckselen leiri

Leiri alkoi maanantaina 11.8. Ensin lentokoneella Turusta Tukholmaan ja sieltä Lyckseleen. Lyckselessä oli kaikki järjestetty todella hyvin. Meidät haettiin lentokentältä ja vietiin meille vuokrattuun asuntoon, josta ei tarvinnut maksaa mitään. Samalla kun Erik (autokuskimme) vei meitä asunnolle, hän kertoi kaupungista. Lycksele on aika pieni noin 10 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Ruotsissa (noin Oulun korkeudella).

Harjoitukset pidettiin koulun (Tannbergsskolan) liikuntasalissa, jossa oli 11 pöytää. Valmentajana toimi Ruotsin entinen maajoukkuepelaaja Barbro Wiktorsson. Pelaajia oli meidän lisäksemme parikymmentä eri puolelta Ruotsia. Porukka jaettiin kahteen ryhmään taitojen mukaan. Mikko oli aina paremmassa ryhmässä ja saattoi olla leirin paras pelaaja yhdessä Johan Sundqvistin (Ruotsin kakkonen 15-vuotiaissa) kanssa. Minä ja Janne olimme molemmissa ryhmissä suunnilleen yhtä paljon. Robert (ruotsalaiset luulivat Roopea Robertiksi) oli enimmäkseen kakkosryhmässä mutta kävi Roopekin ykkösryhmässä muutaman kerran. Yleensä pelattiin kahdesti päivässä ja illalla tehtiin jotain muuta, esimerkiksi torstai-iltana oltiin paikallisessa keilahallissa. Yhtäkään huonoa pelaajaa leirillä ei ollut, vaan kaikki olivat varsin hyviä. Yleensä harjoitukset kestivät 2,5 tuntia, josta ensimmäiset 1,5 tuntia olivat kuvioita yms. harjoituksia ja loppuaika eriä.

Treenit alkoivat joka päivä aamulla klo 9.00. Treenin jälkeen mentiin joko syömään lounas koulun ruokalaan tai sitten käytiin kaupassa ostamassa jotain muuta syötävää. Aamu- ja iltapalaa ei ollut, joten ne olivat pakollisia ostoksia. Iltapäivätreenit alkoivat kello kolmen aikoihin ja niiden jälkeen mentiin sitten asunnolle. Asunto oli kohtuullisen hieno ja iso; kaksi makuuhuonetta, eteinen, vessa ja keittiö. Asunnossa oli myös uuni, jääkaappi ja pakastin. Sängytkin asunnossa oli, mutta niissä ei tosin ollut peittoa eikä tyynyä, joten makuupussi piti ottaa mukaan.

Barbro Wiktorsson antoi kaikille leirin jälkeen kirjallisen palautteen ja neuvot siitä, mitä jatkossa tulisi harjoitella. Meitä houkuteltiin myös paikalliseen pingislukioon, joka on aloittamassa toimintaansa. Paikallinen lehti noteerasi leirin ja erityisesti meidät suomalaiset.

Kaikki Lyckselessä olivat hyvin ystävällisiä eikä mitään ongelmia tai epäselvyyksiä ollut. Meidätkin toivotettiin ensi vuonna taas tervetulleiksi. Isäntämme olivat myös kovin kiinnostuneita Suomessa järjestettävistä kilpailuista ja meillä oli myös puhetta, että ensi kesänä he lähettävät pelaajia leirille Suomeen.

Kausi 2002-2003

Koskelaisen pöytätenniksen uudelleentulemista oli ehditty valmistella jo jonkin aikaa, mutta vuosi 2002 oli ensimmäinen, jota voidaan pitää Kaiun pöytätennisjaoston ehjänä toimintavuotena. Pöytätenniksessä kausi katkeaa kesällä, joten kulumassa oleva kausi on meille vasta ensimmäinen kokonainen pöytätennisvuosi.

Alkuvuoden 2002 pelasimme vielä kahdella viikoittaisella salivuorolla, mutta syyskauden alkajaisiksi saimme mainiot vuorot koulun salilta; nyt meillä on kahden tunnin pelimahdollisuus maanantaita lukuun ottamatta joka päivä. Aktiivisimmat juniorit harjoittelevatkin useamman kerran viikossa, mutta vanhaan tapaan keskiviikon ja sunnuntai vuorot ovat edelleen suosituimmat. Näinä päivinä harjoituksissa käy toistakymmentä aktiivia.

Janne Karonen oli ensimmäinen koskelainen rankinglistapelaaja yli 20 vuoteen, sillä hän sijoittui Pöytätennisliiton alle 13-vuotiaiden tammikuun arvolistalla – yhden kilpailun jälkeen – sijalle 27. Kauden päätteeksi kesällä KoKalla oli peräti neljä pelaajaa Suomen alle 13-vuotiaisen arvolistalla. Markus Heikkinen 14., Janne Karonen 25., Teppo Ahti 27. ja Juuso Koskinen 29. Tähän tultiin mm. SM-kilpailujen perusteella; pojat sijoittuivat ikäistensä joukkuekilpailussa hienosti sijoille 5-8 ja Markus kaksinpelissäkin 16 parhaan joukossa.

Syksyn kilpailut jatkoivat samaa rataa ja vuoden 2002 syyskauden jälkeen Markus oli alle 15-vuotiaiden listalla peräti 9. ja Janne, Juuso ja Teppo alle 13-vuotiaissa sijoilla 15., 17. ja 23. Erityisen hyvin sujuivat piirinmestaruuskilpailut Turussa, joista kaikulaiset palasivat peräti yhdeksän mitalin kanssa.

Heti ensimmäisenä toimintavuotena seuraan liittyi pelaajia Kuusjoelta ja Perniöstä. Toimintavuoden saavutuksiin kuuluivat myös tyylikkäiden peli- ja verryttelyasujen hankinta sekä kaluston täydentäminen. Nyt käytössämme on kuusi kilpailukelpoista pöytää.

Syksyllä lähdimme peräti kolmella joukkueella Pöytätennisliiton alimpaan eli neljänteen divisioonaan. Ykkösjoukkue on nousemassa sarjaporrasta ylemmäs, sillä se johtaa sarjaa syyskauden jälkeen vain yhden pistemenetyksen kärsineenä.

Valmennuksellisesti kesän merkittävin tapahtuma oli Pajulahden leiri, jonne osallistuivat Janne, Juuso, Markus, Teppo ja Arttu Kujala. Marraskuussa liiton kenttäpäällikkö Taneli Keinonen veti koululla viikonloppuleirin, johon omien pelaajiemme lisäksi osallistui junioreita Turusta. Syksyn ohjelmaan kuului myös liiton ruotsalaisen päävalmentajan vetämä valmentajakoulutus Tikkurilassa, johon KoKasta osallistuivat Esko Akkanen, Esko Heikkinen, Kalevi Kyrölä ja Jyrki Ylenius.

Kosken Kaiun paluu suomalaiseen pöytätennikseen on noteerattu vuoden aikana monilla tahoilla. Kilpailuissa on käyty aktiivisesti ja pojat ovat päässeet hyvin sisälle lajin kotimaiseen kilpailutoimintaan.

Pöytätennisjaostoon kuuluivat puheenjohtaja Esko Heikkisen lisäksi Esko Akkanen, Pertti Kujala, Antti Posti sekä Jyrki Ylenius.

 

Kausi 2001-2002

Koskelaisen pöytätenniksen uudelleentulemisesta puhuttiin vuosia. Viime vuonna asia sai konkreettista sisältöä, kun Päksy järjesti pingisihmiselle koulun salilta harjoitusvuorot kahdesti viikossa. Kun hän vaikutti myös uuden kaluston hankintaan, kaikki alkoi olla valmista.

Ensimmäisiin kilpailuihin Turkuun lähdettiin joulukuussa. Karosen Janne pärjäsi heti niin hyvin, että hän sai kunnian olla ensimmäinen koskelainen rankinglistapelaaja yli 20 vuoteen. Alle 13-vuotiaissa Janne oli joulun jälkeen maan 27.

Talven aikana saatiin lisää pöytiä ja salilla alkoi käydä porukkaa yhä enemmän ja yhä kauempaa, Kuusjoelta ja Perniöstä asti. Pojat alkoivat kilpailla enemmän ja maaliskuussa junioreiden SM-kisoissa Janne, Juuso Koskinen ja Markus Heikkinen olivat alle 13-vuotiaiden joukkuekilpailuissa hienosti puolivälierissä eli kahdeksan parhaan joukossa. Lisäksi Markus oli kaksinpelissä 16 parhaan joukossa.

Hiukan myöhemmin mukaan tullut Ahtin Teppokin löysi lajin salat nopeasti ja kun kevät koitti, KoKalla oli peräti neljä pelaajaa Suomen alle 13-vuotiaisen arvolistalla. Markus 14., Janne 25., Teppo 27. ja Juuso 29.

Kesällä varsinkin Juuso ja Markus pelasivat paljon, joten kuluvasta kaudesta on oikeus odottaa erinomaista. Esimakua tuli syyskuisista piirinmestaruuskilpailuista, joista tuliaisina oli peräti 9 palkintosijaa. Lisäksi olemme ilmoittautuneet kahdella joukkueella Pöytätennisliiton nelosdivisioonaan. Toinen joukkue nousee varmasti sarjaporrasta ylemmäs. Jollei muu auta, kaivetaan naftaliinista mm. Laaksosen Samuli, Yleniuksen Jyrki, Postin Antti tai muita entisiä koskelaisia mailataitureita.

Ensimmäisen kauden tavoitteisiin kuului myös hienojen peliasujen hankinta. Nyt niin asut kuin kalustuskin on meille mitä riittävin. Toimintamme vakuutti naapurikuntien väkeäkin, sillä Akkasen Esko Kuusjoelta ja Kyrölän Kalevi ja Atte (maan alle 13-vuotiaiden arvolistan 9.) ja Aaltosen Haimi Perniöstä ovat vastedes Kaiun miehiä.

Kesän huippuhetkiä oli Pajulahden leiri, jonne osallistuivat Janne, Juuso, Markus, Teppo ja Kujalan Arttu. Seniorimaajoukkueemme vetäjä, ruotsalainen Jan Berner, oli huomannut saman kuin monet muutkin suomalaiset pingisihmiset; kaikulaiset käyttäytyvät hyvin ja pelaavat teknisesti oikeaoppista pingistä.

Marraskuussa liiton kenttäpäällikkö Taneli Keinonen vetää koululla viikonloppuleirin, johon omien pelaajiemme lisäksi osallistuu junioreita Turusta ja Tampereelta. Voimme siis sanoa, että KoKa on täysillä mukana suomalaisessa pingiksessä.

Seuraavaksi suunnitelmiin otetaan kilpailumatka Tallinnaan tai Tukholmaan. Varmaa on myös, että muutamia maamme huippupelaajia poikkeaa lähitulevaisuudessa vieraanamme koulun salilla. Maajoukkuepelaajista Pasi Valasti ja Aki Kontala ovat Koskella jo poikenneetkin. Maajoukkuemiehet ovat myös merkittäviä välinelahjoittajia, sillä lähes jokaisen pelaajamme mailassa on jonkun huippupelaajamme käytössä olleet kumit. Esimerkiksi Karosen Janne pelaa kumeilla, jotka monivuotinen ykköspelaajamme Valasti irrotti suoraan ykkösmailastaan.

Paljon on tapahtunut. Entinen pingisliiton puheenjohtaja Esa Ellonen tapasi sanoa, että ”pöytätennis on tie onneen ja menestykseen”. Muutamien poikien kohdalla lause alkaa olla totta. Ja aikuisenkin. Kujalan Perttikin nappasi piirinmestaruusmitalin.