Kosken Malja on suosittu

Pöytätenniksen perinteinen Kosken Malja isketään tulevana viikonloppuna yläasteen salissa ja liikuntahallissa. Kisan suosio on melkoinen, sillä Kaiku saa 17 kisapöydälleen noin 150 pelaajaa ympäri maata.

Kosken kunta aloittaa samalla 150-juhlavuotensa tapahtumaketjun. Kunnan tuella kaikulaiset jakavat molempina kisapäivinä erikoispalkintoja, jotka nekin ovat houkutelleet paikalle osanottajia.

Miesten kaksinpelin ykköspalkinto on GP-kauden suurin. Sitä lähtevät tavoittelemaan lähes kaikki huippupelaajat Unkarissa harjoittelevaa Benedek Oláhia lukuun ottamatta. Koskelaiset odottavat luonnollisesti, että Ruotsissa harjoitteleva Alex Naumi nappaisi vihdoin kotikisan voiton.

Voittajakandidaatteja ovat myös kova venäläinen Aleksander Saveljev sekä viime vuoden voittaja Toni Soine. Keväällä 50 vuotta täyttävä lajilegenda Pasi Valasti avaa kilpailukautensa Koskella ja saattaa toisen veteraanin Mika Räsäsen kanssa aiheuttaa harmaita hiuksia nuoremmilleen.

Kosken omista pelaajista Vesalainen veljekset Rasmus ja Matias sekä Esa Kanasuo taistelevat kärkipaikoista juniorisarjoissa. Kaikkein nuorimmat Aapo Lehti ja Frans Meller näyttävät taitojaan pingiskoululuokassa.

Alex Naumi (vas.) ja Veikka Flemming kohtaavat maan muut kärkipelaajat kotihallissaan.

– Kisa on seurallemme aikamoinen voimainponnistus. Mutta tuopa se samalla jonkin verran rahaakin ja paljon pelejä omille pelaajille. Tuomarit, salin kunnostus, kilpailuveto, ruokailut ja palkinnot vaativat meiltä paljon työtä, mutta perinteiseen tapaan Kaiku on siihen valmis, seuran puheenjohtaja Esko Heikkinen lupaa.

2019-01-01T02:15:30+00:00