Alex ja Veikka maajoukkueessa

Pöytätenniksen Pohjois-Euroopan mestaruuksista otellaan Viron Haapsalussa 24.-27. toukokuuta. Suomen miesjoukkue on varsin koskelainen, sillä päävalmentaja Mattias Bergkvist nimesi joukkueeseen sekä Alex Naumin että Veikka Flemmingin. Joukkueen kolmas pelaaja on Haaparannassa asuva mutta oululaista OPT-86:ta edustava Pedram Moradabbasi.

Alex on jo vakiinnuttanut paikkansa miesten maajoukkueessa, vaikka mahtuu ikänsä puolesta vielä junioriuokkaan. Kevään abiturientti Veikka puolestaan on saanut pelikätensä olkapään kuntoon ja loppukevään otteet ovat olleet mainioita.

Kosken Kaiun näkökulmasta tilanne on aika komea, kun pelaavan maajoukkueen pelaajista kaksi kolmesta on saanut oppinsa yläasteen salilla. Suomen ykköspelaaja Benedek Oláh osallistuu samaan aikaan Hong Kongin avoimiin mestaruuskilpailuihin.

2018-05-17T14:46:35+00:00